Japanilaisilla autoilla – erityisesti Datsunilla ja Toyotalla – oli Suomessa jo vahva jalansija Maan Auto Oy:n aloittaessa Daihatsun maahantuonnin vakavissaan 1981. Uotila Oy oli koettanut jo aikaisemmin, mutta yritys oli jäänyt piippuun.
Edeltävät pari vuosikymmentä olivat muuttaneet pikkuauton konseptin, aluksi takavedosta etuvetoon. Sitten 70-luvulla kokokin alkoi vaivihkaa kasvaa. Mini ja Fiat 600 korvautuivat hiljalleen pykälää isommilla autoilla, super-Mineillä. Tähän todellisuuteen Charade laskeutui oudossa pohjoisessa maassa.
Charade oli viisiovisena näppärä, japanilaisen tarkasti valmistettu ja polttoainepihi; järkivalinta, joka ei kuitenkaan koskaan oikein löytänyt paikkaansa Suomesta. Daihatsu ei puhkaissut tuhannen auton vuosimyynnin rajaa meillä koko 80-luvulla. Asiaa ei auttanut edes maahantuojan vaihtuminen vuonna -83, kun edustus siirtyi Polski-Fiatin maahantuojana tunnetulle Polmot Oy:lle, joka etsi Daihatsusta apua itäedustuksensa sukeltavaan suosioon.
Charadea tästä on vaikea syyttää, ajat vain eivät suosineet autoa, jolla oli outo merkki ja meikäläisittäin puuttuvat perinteet. Kerrostalon parkkipaikalla ikkunoita puhdistaessaan on joutunut jatkuvasti selittelemään naapureille valintaansa – samaan tapaan kuin nykyään kiinalaismerkkien kohdalla.
Rahoistaan tarkkojen karvahattumiesten on varmasti myös ollut vaikea sulattaa auton kolmisylinterisyyttä, “oikeassa” autossahan niitä kuuluu olla vähintään neljä. Suomi ei myöskään ollut helppo markkina pikkuautoihin erikoistuneelle valmistajalle, eihän viisiovisuus tehnyt autosta sen suurempaa. Jos auton statuksella ei ollut niin väliä, Ladan sai 25 000 markalla, kun taas Charade hätyytteli 40 000:n rajaa.
Daihatsu Charade 1981 Jukka Jormola