Ferrari Testarossa

Kun sopu Miami Vicen tuotannon ja Ferrarin välillä oli syntynyt, Ferrari North America toimitti sarjan kuvauksissa käytettäviksi kaksi tuliterää Testarossaa. Autot olivat mustia, mutta Michael Mann oli sitä mieltä, että valkoinen näyttäisi yökuvissa paremmalta. Autot maalattiin siis valkoisiksi.

Toinen auto ehti kuitenkin vilahtaa mustana kolmoskauden avaukseksi tarkoitetussa jaksossa, joka kuitenkin siirrettiin esitettäväksi myöhemmin. Tähän vaikutti se, että Michael Mannin mielestä kolmoskauden pitäisi alkaa kunnon räjähdyksellä. Niinpä kohtaus, jossa Daytona-replika muuttaa autojen taivaaseen Stinger-ohjuksen osumasta, valittiin avausjaksoksi.

Tom McBurnien nimi oli Ferrarin silmissä hieman kärsinyt, eikä tuotantoyhtiö halunnut enää ottaa riskiä uusista lakijutuista. Tämä avasi Carl Roberts -nimiselle yrittäjälle mahdollisuuden oman ideansa esittelemiseen. Se nojasi siihen yksinkertaiseen tosiasiaan, ettei olisi mitään järkeä vaarantaa aitoja Testarossia brutaaleissa stunt-kohtauksissa. Tarvittiin siis sijaisauto.

Robertsin alkuperäisenä ideana oli korittaa säilynyt Daytona-replika Testarossaksi, mutta siitä ei tullut mitään. Keskimoottoriauton mittasuhteita oli mahdoton sovittaa uskottavasti Corvetten alustalle.

Ratkaisuksi tuli De Tomaso Pantera, jollaisen Roberts sai hankittua järkevään hintaan. Nyt onnistui, eivätkä muutokset koskeneet vain ulkomuotoa – Panteraa myös vahvistettiin monin tavoin temppusuorituksia ajatellen.

Molemmat sarjassa käytetyt aidot Testarossat ovat tallella, Panteran ylle rakennetusta replikasta ei ole parempaa tietoa. Näytteillä oleva auto on oikea Ferrari.

Ferrari Testarossa 1986

Scroll to Top