| Isälläni oli nuoruudessaan samanlainen auto. Hän aina puhui omasta Cortinastaan. Olin 23-vuotias, kun kyllästyin kuuntelemaan tarinoita Cortinasta, sanoin hänelle, että ostetaan yhdessä sellainen. Samaa autoa ei voitu saada, sillä hän oli nuoruudessaan auton myynyt ja se oli päätynyt melkein heti romuttamolle, uuden omistajan ajettua se tieltä ulos. Samanlaista lähdettiin kuitenkin etsimään, vaikka neliovisia vähemmän tarjolla olikin. Onnekseni löysin antiikkimiehen myynti-ilmoituksen nettiautosta. Soitin miehelle ja sanoin, että lähtisin heti autoa katsomaan silloisen miesystäväni kanssa. Saavuimme antiikkimiehen maalaiskartanon pihamaalle ja kauppa saatiin nopeasti aikaiseksi. Auto oli ajokuntoinen, vaikkakin monta vuotta seissyt tallissa. Kun auto sekä rahat olivat vaihtaneet omistajaa, antiikkimies kysyi minulta, tiesinkö syyn, miksi hän auton myi juuri minulle. Samana aamuna oli moni muukin autoa kysellyt. Olin ollut ainoa, joka sanoi auton tulevan oikeasti ajoon. Ja niin se tulikin. Olen ajanut Cortinalla joka ikinen kesä. Monena kesänä auto on ollut minulla täysin käyttöautona. Fiilis kun aurinko paistaa ja avoimesta ikkunasta katselee ulos on edelleen mahtava. Lupasin antiikkimiehelle, että auto tulee ajoon ja tämän lupauksen olen hänelle pitänyt. Auto on minulla ollut vuodesta 2013, ja olen huomannut, että en enää edes osaisi luopua siitä. Auto kaipaisi kyllä pintafiksiä jo kovin, mutta minulle se on kelvannut tuollaisena kaikki nämä vuodet. Se on minun helmi ja tulee aina olemaan. Isäni ei autolla juuri ole ajellut, luulen hänen vain tykkäävän ajatuksesta, että tyttären tunnistaa samanlaisen auton ratin takaa, kuin millä hän aina aikanaan ajeli. |
