Vuonna 1975 esitelty Hondan uusin ja mahtavin pyörä, Gold Wing, oli aikansa tapaan tarkoitettu urheilulliseksi yleispyöräksi. Vaikka nestejäähdytteinen bokseri oli painava, sponsoroi tehdas sillä kilvanajoa endurance-luokassa. Pyörään aiottiin myydä myös tehtaan viritysosia ja urheilullista puolikatetta. Ostajat eivät pitäneet tehtaan suunnitelmista, vaikka pyörä kyllä kelpasi monelle. Gold Wing löysi ostajansa vasta kun Craig Vetter tarjosi siihen suojaavan katteen ja laukkusarjoja. Osa jälleenmyyjistä asensi niitä uusiin pyöriin valmiiksi. Tarvikeosia myytiin muutamassa vuodessa niin paljon, että Honda päätti viimeistellä pyöränsä valmiiksi jo tehtaalla. Täysin matkavarusteltu eli katteella ja laukuilla varustettu Gold Wing tuli myyntiin 1980. Samalla sen moottori kasvoi 1,1-litraiseksi.
Muut japanilaisvalmistajat olivat jo tulossa samoille apajille. Vuonna 1983 Yamahan uusi Venture 1200 oli varustellumpi kuin mikään edeltäjänsä. Sen oli tarkoitus pyyhkiä Honda pois markkinoilta. Samana vuonna Hondakin kasvatti pyöränsä lähelle 1 200 kuutiosenttiä ja lisäsi sen varustelua. Yamahan jälkeen Suzukin Cavalcade pyrki samojen varakkaiden ostajien lompakoille 1 360-kuutioisella Cavalcadella.
Hondakin paransi varustelutasoa vakionopeuden säätimellä, ajotietokoneella ja neljä kaiutinta sisältäneellä äänentoistojärjestelmällä. Äveriäimmissä versioissa oli automaattisesti säätyvä ilmajousitus. Vaikka muut yrittivät tosissaan, myi Honda huomattavasti paremmin kuin kilpailijansa. Kilpailu oli oikeastaan voitettu jo ennen Hondan seuraavaa mallia, vuonna 1987 esiteltyä kuusisylinteristä Gold Wingiä.
Honda Gold Wing 1200 LTD 1985 Juha Veijalainen