1980-luvun alussa uudet japanilaiset moottoripyörät olivat ostajien silmissä puolivalmisteita. Niihin myytiin katteita, jalkatappisarjoja ja laukkuja aina halutun käytön tai ulkonäön mukaan. Valmistajatkin olivat keskittyneet tekemään isoista pyöristään hurjempia ja suurempia kuin kilpailijoilla. Näyttävyys ja numerot olivat etusijalla, eikä ilmoitettu teho tarkoittanut, että ajo-ominaisuudet olisivat olleet suorituskyvyn tasolla. Pienin Japanin suurista valmistajista, Kawasaki, oli aiemmin ollut tunnettu pyöristä, joiden ominaisuudet eivät aina riittäneet nopeuksiin, joihin niillä pääsi. Tähän tuli muutos 1983.
Kawasaki teki pyörän, joka oli seuraavalla tasolla kokonaisuuden toimivuuden, viimeistelyn ja suorituskyvyn suhteen. Uusi GPZ900R oli nopeampi ja kevyempi kuin siihen mennessä ratoja hallinneet yli litraiset moottoripyörät. Se oli valmis radalle suoraan kaupan ovelta, mutta ei missään nimessä tinkimätön kilpamalli. Kawasakin ajoasento sopi pitkäänkin istuntoon ja sen moottori oli korkeasta tehostaan huolimatta joustava ja vääntävä. Jo tehtaalla täysin katettuun pyörään oli tarvikevalmistajien vaikea kehittää varusteita, joilla sitä olisi saanut paranneltua. Se osoitti, että pyörän tekniikka ja katteet piti suunnitella yhtä aikaa.
Kawasakilla ei ollut tapana suunnitella kokonaan uusia moottoreita kovin usein. GPZ oli niin onnistunut, että sen pohjalta kehitettyjä moottoreita valmistettiin pitkään, mutta ei välttämättä yhtä pitkään kuin esikuvaansa. Vaikka 900-kuutioinen GPZ sai seuraajia, oli alkuperäinen malli niin suosittu, että Kawasaki piti GPZ900R:n tuotannossa. Sitä myytiin eri maihin pitkälle 90-luvulle. Viimeiset uudet myytiin Japanissa vuonna 2003.
Kawasaki GPZ900R 1984 Olli Finni