Lapsille luvassa paljon nähtävää

Classic Motorshowssa vierailu on oivallinen ja opettavainen ajanviete lapsiperheille. Näyttelyviikonlopun aikana Lahden Messukeskus tarjoaa paljon ihasteltavaa ja ihmeteltävää myös perheen pienimmille.

Kaduilla liikkuessa lapset huomaavat monesti ensimmäisinä normista poikkeavat ajoneuvot kuten poliisiautot, ambulanssit ja traktorit. Kaikkia edellä mainittuja ja paljon muuta löytyy tämänkin vuoden näyttelyn kalustosta.

Nostalgiset ajoneuvot luovat myös mainion aasin sillan jakaa jälkipolven kanssa muistoja omasta nuoruudestaan. Vastaavia kommentteja kuten ”katso tällaisilla hassuilla mopoilla ajettiin silloin kun minä olin nuori” tai ”teidän papalla oli juuri tuollainen auto” kuuluu Classic Motorshown tiloista pitkin näyttelyviikonloppua.

Näyttelyn osastoilla on myös eri-ikäiselle yleisölle kohdennettuja aktiviteetteja. Pienempien lasten kanssa saapuvien kannattaa vierailla ainakin Jokivarren VPK:n osastolla. Osastolta löytyy sympaattisten vanhuspaloautojen Junnun ja Jannun lisäksi paljon lapsiperheille suunnattuja valistavia aktiviteettejä. Osastolla voi esimerkiksi konkreettisin esimerkein tutustua paloturvallisuuteen tai sovittaa päälleen palomiehen asuja.

Hieman isompia lapsia taas voisi kiinnostaa tutustua suomalaiseen rallihistoriaan ja kokeilla rallisimulaattoria. Lahti Historic Rallyn osastolla ajetaan virtuaalisesti kilpaa jollakin 1970-luvun kilpa-autolla päivän nopeimman tittelistä. Molempien päivien nopeimpia palkitaan Lahti Historic Rallyn 2024 pääsylippupaketeilla.

Classic Motorshowssa järjestetään myös paljon koko perheelle sopivaa ohjelmaa. Värikkäät, näytösmäiset muotinäytökset, Koppa Cup -kilpureilla kisaaminen ja työnäytökset viihdyttää niin lapsia kuin aikuisiakin. Lue ohjelmasta lisää täällä.

Lapsiperheet on huomioitu tapahtuman hinnoittelussa. Alle 7-vuotiaat pääsevät näyttelyyn veloituksetta aikuisen seurassa, ja 7-15-vuotiaiden lipusta veloitetaan vain 10 euroa. Saat lisätietoja lipuista täällä.

Ranskalaisen Avenuen lasten kestosuosikki Koppa Cup nähdään näyttelyssä tänäkin vuonna. Autojen metallisista venttiilikopista valmistettuja kilpureita pääsee myös itse testaamaan.
Rallisimulaattori tarjoaa vauhdin jännitystä, vaikkei ajokorttia vielä omistaisikaan.
Jokivarren VPK:n osasto rakennetaan lapsia silmällä pitäen.
Scroll to Top