Mercedes esitteli syksyllä -82 190-sarjan, joka oli lähes ennenkuulumattoman pieni Mersuksi. Kun kerran oli rohkeiksi heittäydytty, päämuotoilija Bruno Sacco käytti tilaisuuden hyväkseen ja loi samalla kokonaan uuden ilmeen, joka näytti suuntaa Mercedekselle koko vuosikymmenen ajan.
Ennen kuin pikku-Mersua oli edes ehditty esitellä, tehtaan uinuvat moottoriurheilusolut kohdistivat siihen mielenkiintonsa Erich Waxenbergerin johdolla. Pienestä ja Mersuksi kevyestä autosta saisi oivallisen ralliaseen FIA:n B-ryhmään. Hanke aloitettiin tilaamalla Cosworthilta 16-venttiilisen sylinterikannen suunnittelu.
Sitten meni pieleen: Waxenberger sai kuulla Hannu Mikkolalta Audin hurjista suunnitelmista – Ingolstadtissa suunniteltiin täyttä päätä nelivetoista, turboahdettua Quattroa, joka muuttaisi pelin hengen kokonaan. Waxenberger ymmärsi oitis, ettei tuulimyllyjä vastaan kannattanut käydä takavedolla. Haaveet B-ryhmästä haudattiin.
16-venttiilinen moottori oli kuitenkin valmiina. Mitä muuta mielenkiintoista sillä voisi tehdä? Syntyi uusi suunnitelma, joka tähtäsi Saksan vakioautosarjaan, DTM:ään. Sitä ajettiin A-ryhmän säännöillä, mikä merkitsi samalla sitä, että luokituksen saamiseksi autoja pitäisi valmistaa 5 000 kappaletta. Riski oli suuri, sillä suuri tuotantovaatimus edellytti, että autoja pitäisi pystyä myymään liiketaloudellisesti kestävillä perusteilla.
Harkittu uhkapeli kannatti. A-ryhmän luokitus tuli voimaan kesällä 1985 ja kaikkiaan alkuperäistä 2.3-16:tta myytiin miltei 20 000 kappaletta vuoteen 1988 mennessä.
Suomessa 2.3-16 jäi kuriositeetiksi lähes 400 000 markan hintansa vuoksi. Suurin osa alkuperäisestä 80-luvun kannasta tuli maahan muuttoautoina.
Mercedes-Benz 190 E 2.3-16 1985 Juha Liukkonen