Classic Motorshowssa nähdään tänä vuonna jo kolmatta kertaa Museoiässä-osasto, joka esittelee juuri museoiän saavuttaneita ajoneuvomalleja. Tänä vuonna vuorossa ovat vuonna 1993 ensiesitellyt ajoneuvot.
Ajat olivat vuoden 1993 Suomessa ankeat, mutta onneksi tuona vuonna esitellyt autouutuudetkin olivat pitkästä aikaa melko maanläheisiä. Fiat Punto, Renault Twingo, Peugeot 306, Ford Mondeo ja Citroën Xantia eivät tavoitelleet taivaita, vaikka niihinkään ei useimmilla suomalaisilla ollut uutena varaa. Uudet mallit kuitenkin valoivat uskoa siihen, että tekniikka kehittyy ja huominen on eilistä parempi; olisihan niitä ehkä kohta saatavilla käytettyinä.
Auto oli kehittynyt 1980-luvun kuluessa nopeasti, ja vuoden 1993 uutuudet edustivat henkisesti vielä tuon ajan rationaalista autosuunnittelua – entistä jalostuneemmassa muodossa vain. Vuoden 1993 autoja voidaan pitää analogisen auton kehityksen lakipisteenä, vaikka mikroprosessorit vastasivatkin jo moottorinohjauksesta ja nopeasti yleistyvien ABS-jarrujen toiminnasta.
Suuressa maailmassa oli myös toisenlaisia uutuuksia, kuten juurilleen palannut jättikokoinen Cadillac Fleetwood ja tavoittamaton Aston Martin DB7. Cadillaceja saatiin meillä kaupaksi hajakappaleita, mutta James Bond pysytteli entistä loitommalla meidän leveysasteiltamme. Mitä hän olisi harmaan hämärän ja tarjousmaksalaatikon maassa toimittanutkaan?
Vuonna 1993 lama hillitsi suomalaisten kustannusintensiivisiä harrastuksia, jollaiseksi moottoripyöräily herkästi lasketaan. Uusia kaksipyöräisiäkin kuitenkin tuotiin Suomen markkinoille. Vuoden 1993 tulokkaita olivat esimerkiksi BMW 650F, Ducati Monster 900, Honda CB500 Twin ja Yamaha YZF750 R/SP.
Haastavista ajoista huolimatta ja niiden ansiosta: tervetuloa museoajoneuvojen armoitettuun joukkoon, vuosiluokka 1993!
Osastolla nähdään esimerkkejä museoiän saavuttaneista ajoneuvomalleista. Lisäksi Museoiässä-osastolla järjestetään näyttelyn molempina päivinä autenttinen museoajoneuvotarkastus mallivuoden autolle. Tarkastuksen suorittavat Suomen ajoneuvohistoriallinen keskusliitto – SAHK ry:n tarkastajat vastaavat myös mielellään yleisön kysymyksiin ajoneuvon museokatsastusta koskien.