Porsche 911, 1976 – Harri Lehtonen, Tampere

Lähdin kesällä 1987 YK-joukkoihin Golanille ja mielessä oli käynyt hankkia siltä reissulta myös auto. Porschea olin miettinyt mutta sopivaa ei ollut löytynyt ennen lähtöä. Olin antanut kuitenkin toimeksiannon Mandfred Reising Exportille etsiä vielä autoa ja he ottivatkin yhteyttä ja kertoivat löytäneensä minulle sopivan Porschen. Hyvän myyntipuheen perusteella ostinkin auton näkemättä siitä edes yhtään valokuvaa. Auto toimitettiin myyjän toimesta minulle Haifan satamaan Israeliin. Autoa noudettaessa auton akku oli tyhjä (sisävalo oli jäänyt päälle), silloin vasta tajusin ostaneeni automaattivaihteisen auton. Apuvirtakaapelit löytyivät ja sain auton käymään. En tiennyt miten vaihdelaatikko toimi, aluksi luulin, että vaihdelaatikko on rikki, kun se ei vaihda automaattisesti. Pääsin perille Golanille, sieltä löytyi osaamista ja neuvoja, silloin ymmärsin, että olin Porschen omistaja, jossa oli Sportomatic-vaihteisto.  Ajelin autolla vapaa-ajalla Israelissa ja auto toimi hienosti.

Komennukseni päättyi elokuussa 1988 ja olin päättänyt ajaa auton Suomeen. Kotimatka alkoi Syyriasta Damaskoksen kautta Aleppoon ja sieltä Turkkiin. Turkissa sain todennäköisesti huonoa polttoainetta Izmirissä ja auto alkoi toimia ainoastaan ilman viilennettyä (öisin). Sain auton vaivoin Kreikkaan, josta löytyi VW:n huolto. Autoon vaihdettiin Boschin polttoainepumppu. Matka jatkui Jugoslavian kautta Unkariin, jossa lomailin viikon. Unkarista matka jatkui Itävaltaan, jossa sain elämäni ensimmäiset ylinopeussakot. Matka jatkui Saksan kautta Tanskaan, Ruotsiin ja sieltä Naantaliin. Reissun pituus oli noin 7000 km. Tullasin auton Tampereelle, Ikaalisissa katsastuksessa huomattiin, että vastaavaa autoa ei ole tuotu aiemmin Suomeen, jolloin katsastus tehtiinkin vähän perusteellisimmin. Auto sai rekisteritunnuksen ICA-911.
Auto on museokatsastettu, museotarkastus suoritettiin   9.11. 2016.

Ruuhkavuosinani auto ilahdutti enimmäkseen silmänilona autotallissa, ajelua tuli vähemmän. Auton kuntoa on ylläpidetty ja siihen on tehty perusteellinen moottoriremontti 2013, lisäksi auto maalattiin samalla alkuperäisellä Porschen sävyllä Talbot Kelb. Viime vuosina kilometrejä on tullut runsaammin, etenkin monissa kotimaan autotapahtumissa olen autollani kiertänyt. Auto on ollut minulla yhteensä 38 vuotta ja toivottavasti saan olla kuskina tällä autolla vielä vuosia ja tarina jatkuu.
Scroll to Top