Porsche oli 80-luvulle tultaessa hurjassa vauhdissa. Mallisto oli laajentunut merkin maineen luoneesta 911:stä molempiin suuntiin. Huipulle oli esitelty voimakas GT-malli 928, mutta vielä tärkeämpi oli 924, joka oli moderni, mutta Porscheksi edullinen.
Autossa ei ollut mitään vikaa, mutta se kaipasi enemmän luonnetta. Porschen vastaus kysymykseen oli 944, jonka moottoria voisi mutkia hieman suoriksi vetäen luonnehtia 928:n hienon V8:n puolikkaaksi. Näin syntynyt 2,5 litrainen rivinelonen saatiin vielä käymäänkin siististi ostamalla lisenssi Mitsubishin patentoimaan kahden tasapainoakselin järjestelmään.
Lokasuojia, vanteita, jarruja ja sisustan osia lainattiin läpi malliston, ja uudella tavalla uskottava pikku-Porsche oli valmis. Hinnaltaan auto ei ollut aivan halpa: kuusisylinterinen ja turboahdettu Nissan 300 ZX Turbo esimerkiksi maksoi vuonna 1986 260 000 markkaa, kun nelisylinteristä 944:ää himoitseva ostaja sai venyä 335 000:een, eikä hintaan juuri kuulunut varusteita. Kymppitonnin sai hukattua sen päälle pelkän ohjaustehostimen saadakseen.
Kokonaisuus oli hieno, mutta sen ymmärtääkseen auto oli koeajettava. Kerran niin tehtyään saattoi olla vaikeuksia perustella itselleen, miksei marssisi jo seuraavana päivänä pankinjohtajan pakeille. Näin moni myös teki, ja 944:ää rekisteröitiin 80-luvun jälkipuoliskolla useana vuonna toistakymmentä kappaletta. Suurin osa oli luultavasti verottomia muuttoautoja.
Ankeammat ajat odottivat kuitenkin jo nurkan takana, kun Porschen mallisto kutistui 90-luvulla hetkellisesti ja Suomessa rahahanat menivät kiinni. Tällä vuosituhannella tilanne muuttui taas päinvastaiseksi, kun Porsche alkoi urheiluautojen ohella tarjota myös katumaastureita ja perhesedaneja.
Porsche 944 1982 Roni Klemetti