Suzuki valmisti Japanin kotimarkkinoille pientä Epo-nimistä mopoa, joka ei mennyt kovin hyvin kaupaksi. Suomalaisen maahantuojan edustaja näki sattumalta sellaisen ja lennätti kokeeksi yhden meille pohjoiseen. Laite oli juuri sitä, mitä nuoriso meillä kaipasi.
Japanilainen alkuperäisversio oli liian nopea ja painava suomalaiselle teinille, ainakin lainsäätäjän mielestä. Paino oli näistä se suurempi ongelma. Japanilainen Suzuki Epo painoi 64 kiloa ja sen aikaisten määräysten mukaan mopo sai painaa enintään 60 kiloa. Helpoin tapa keventää oli vähentää varustelua. Vilkut, tuoreöljyvoitelun mekanismi ja akku saivat lähteä. Viides vaihde poistettiin painon, mutta myös sen vuoksi, että mopo ei Suomessa sallitun 1,5 hevosvoiman tehoisenakaan edes vahingossa kulkisi liian kovaa.
Tyyppikatsastuksen tarkoitetun mopon polttoainesäiliön alapuolta vasaroitiin hiukan kasaan, jotta sinne mahtuisi vähemmän polttonestettä, tarkistuksessahan mopo punnittiin tankki täynnä. Akun kiinnitysraudat rälläköitiin pois. Ajovalo ja takavalo vaihdettiin italialaisiin tarvikeosiin. Lokasuojien vaihtamista muovisiin harkittiin, mutta ihan niin pitkälle ei tarvinnut mennä. Tehon lasku puoleentoista hevosvoimaan oli helpompaa. Mopo saatiin hyväksyttyä. Myyntimallissa japanilaisen version valurautaisen läpällisen sylinterin tilalla oli läpätön alumiininen sylinteri ja sylinterinkansi erityyppinen. 14 mm kaasuttimen tilalla oli 12-millinen ja ilmanpuhdistimeen lisättiin kuristin. Tyyppikatsastuksen jälkeen maahantuonti alkoi jo vuonna 1981, eli samaan aikaan kun japanilaisen kotimarkkinoiden version myynti loppui. Niitä valmistettiin pitkään lähes ainoastaan Suomen markkinoille. Solifer-Suzuki PV50 oli Suomen eniten myyty mopomalli vuodesta 1983 alkaen ainakin kymmenen vuoden ajan.
Solifer-Suzuki PV50 1982 Kari Hakanen