Teema esittelee 80-luvun ilmiöitä: Mikä ihmeen piilofarmari?

Suomalainen autoverotus on saanut vuosikymmenien saatossa aikaan asioita, joita on turha yrittää selittää ulkomaalaisille tuttaville. Piilofarmareista, eli autoverottomiksi pakettiautoiksi rekisteröidyistä henkilöfarmareista, tuli meillä yksi 80-luvun lopun automaailman näkyvimmistä ilmiöistä.

Autoverotuksen pitäväksi luultuun patoon ilmestyi pahoja murtumia, kun Hatanpään Autokeskuksen omistaja Aimo Sulin kävi esittelemässä ideaansa Tampereen katsastuskonttorilla vuonna 1988. Auto oli Chevrolet Caprice -farmari, jonka pehmeä takaistuin oli korvattu vanerista valmistetulla. Pakettiautoksi rekisteröiminen ei vaatinut 130 cm:n tavaratilan korkeutta, jos ajoneuvon omamassa oli vähintään 1800 kg.

Suhtautuminen oli aluksi nuiva, mutta ajatus lähetettiin kuitenkin Helsinkiin lausuntokierrokselle. Asian ratkaisi lopulta liikenneministeriön yli-insinööri Reijo Lampinen, joka päätti, että kasvot menosuuntaan asennettu tilapäisistuin täyttää laissa määrätyt vaatimukset. Tavaratilan mitoilla ei omamassaltaan vähintään 1800 kg:n autossa ollut merkitystä.

Kevyemmissä ajoneuvoissa sisäkorkeutta oli sitten järjestettävä. Asialle lähtivät jopa vakiintuneet maahantuojat, merkittävimpinä Korpivaara ja Helkama. Ensin mainittu korotutti 1988-90 uusien Citroën BX Breakien kattoja omistamallaan Terhin venetehtaalla, minkä jälkeen mallinimeksi tuli BX Van. Helkama toteutti samaa kuviota Mitsubishi Space Wagonien kohdalla. Työn toteutti Esboat ja uudeksi mallinimeksi tuli Space Van.

Emme tiedä, mitä BX:n muodot Volvo Tundra -näyttelyautossaan esitellyt Marcello Gandini olisi BX Vanista sanonut, mutta ei sitä häneltä ehkä kysyttykään. Lopputulos oli joka tapauksessa yllättävän järkevä kevyt hyötyajoneuvo.

Jos oli pato nyt valmiiksi säröillä, kaikki tulvaportit pettivät heti perään. Tieto auenneesta mahdollisuudesta levisi viidakkorummun välityksellä ennätysmäisen nopeasti ja Suomen valtasi piilofarmarikuume. Alalle ryhtyi satoja isompia ja pienempiä yrittäjiä, ja kun porsaanreikä lopulta kaksi vuotta myöhemmin tukittiin, isoja jenkkifarmareita oli ehditty rekisteröidä Suomeen pakettiautoina toistakymmentä tuhatta.

Ei ihme, että vanhoissa autoilukulttuureissa suomalaisia autoverotarinoita on joskus vaikea ottaa todesta. Nämä, ja monet muut 80-luvun ajoneuvoalan  erikoisuudet voit nähdä kuitenkin omin silmin Classic Motorshowssa 3.-4.5.2025 Lahden Messukeskuksessa!

Scroll to Top