Vääksyn Mobilisti-ilta 2021 peruuntuu

Joudumme valitettavasti perumaan 6.7. järjestettäväksi suunnitellun Vääksyn Mobilisti-illan.

Saimme viranomaisilta tiedon, että Päijät-Hämeen alueen kokoontumisrajoitusta ei tulla suurella todennäköisyydellä nostamaan 50 henkilöstä ulkotapahtumissa, joten näin suurelle tapahtumalle ei tulla myöntämään lupaa ilman mittavia erikoisjärjestelyitä. Vaaditut järjestelyt ja rajaukset eivät ole tapahtuman luonteeseen sopivia ja niidenkin myötä osallistujamäärä olisi maksimissaan 500 henkeä, joten teimme päätöksen tapahtuman perumisesta tältä kesältä.

Tilanne on valitettava mutta suuntaamme katseemme tulevaisuuteen. Seuraava tapahtumamme, Classic Motorshow, on suunniteltu järjestettäväksi ensi keväänä 30.4.–1.5.2022 Lahden Messukeskuksessa. Silloin nähdään!

Edellinen uutinenClassic Motorshown väki ottaa vetovastuun Vääksyn Mobilisti-illasta