Eihän tässä näin pitänyt käydä! Minä kun kuvittelin itseni vannoutuneeksi amerikanautomieheksi, mutta huomasinkin olevani aivan lääpälläni tähän yli kuusikymppiseen saksalaisitalialaiseen kaunottareen.
Tämä Ruotsiin uutena tilattu Karmann Ghia hankittiin perheeseemme vaimoni ehdotuksesta jo 90-luvun lopulla paikkaamaan sietämättömäksi käynyttä harrasteautokuumetta. Tuossa vaiheessa entisöintiprojektini 50-luvun lopun siipijenkin parissa oli lähestymässä jo 10-vuotismerkkipaaluaan ja taisteluväsymys alkoi painaa. Ajokuntoinen Karmann tarjosi mainion piristyruiskeen meille molemmille ja käänsimmekin sen keulan rohkeasti kohti Englantia, Ranskaa ja Espanjaa. Luotettavaa VW tekniikkaa, ajatonta muotoilua, mutta lähes auttamattomasti korroosion kurittama kori lopetti ajot jo pian 2000-luvun alkumetreillä.
Karmannin kasvatettua pölykerrostaan lähes kymmenen vuoden ajan alkoi vaimoni mitta olla täysi. Joko se myydään tai kunnostetaan ajoon. Ehdotin vaihtoehdoksi ”kevyttä käyttöentisöintiä”, jonka hän otti ilolla vastaan – siis jo seuraavana kesänä ajoon… Nyt meneillään on Karmannin täysmittaisen entisöinnin neljästoista vuosi. Toisin sanoen homma lipesi lapasesta. Mutta, siihen on selitys!
Mitä syvemmälle perehdyin Karmann Ghian historiaan, sen alkuperäisiin herkullisiin väreihin sekä kyseisen vuosimallin erikoispiirteisiin, olin kirkasotsaisen vakuuttunut, että pieni automme ansaitsee paluun alkuperäiseen loistoonsa. Koko tämä Karmann koritehtaan 60-luvun alussa luoma värileikki oli saatettava mustanharmaaseen nykyautoiluun turtuneiden kadunihmisten nähtäväksi! Tuohon lopputulokseen pääsemiseksi sisustuksen kankaita sekä mattoja värjäiltiin kaverin saunan padassa (iso kiitos) ja joskus kotikeittiössäkin (vielä isompi kiitos).
Pienen vuoren kokoinen entisöintityö on pian valmis ja Ghia-kaunotar nousee kolkosta talliluolastaan suunnaten jälleen tien päälle – kaikkien 34 hevosensa voimin.