Tämän aidon Suomi-Ärrän tarina on suorastaan näännyttävän monivaiheinen. Auto on aloittanut taipaleensa Lapin läänistä urheiluliikkeen edustuspirssinä, josta auto on tullut Helsinkiin mm. pikavippi- ja laskurahoitustoimintaan erikoistuneille firmoille. Volvo on näinä vuosina vaihdellutkin omistajuutta kahden sisaryhtiön välillä, ilmeisesti tarkoituksena harhauttaa yhtiön velanperijöitä sekä verottajaa. Auto selvisi vielä näistä käänteistä yrittäjää paremmin, mutta vuonna 2007 auto koki vauriopoiston toiseen etunurkkaan kohdistuneen osuman johdosta. Volvo kuitenkin palasi piakkoin tieliikenteeseen ja pysyikin alkuperäistä vastaavassa kuosissa pitkälle 2010-luvulle saakka, palvellen käyttäjiään luotettavasti. 2010-luvulla auto sai osakseen aikakaudelle osuvaa tuunausta: mm. jouset katkottiin, auton kaarien päälle soviteltiin niittikaaret, valot tummennettiin spraylakalla ja katto sekä konepelti päällystettiin hiilikuituteipillä. Auton alla pyöri ajan hengen mukaisesti levitetyt peltivanteet ja täysin vapaasti virtaava putkisto levitti 5-koneen ilosanomaa koko läänin laajuudelle. Tämän omistajuuden jälkeen auto pyöri kiertopalkintona muutaman vuoden ja oli lähellä päätyä naula- ja kattilatehtaan raaka-aineeksi, kunnes auto päätyi kahden volvoharrastajakaveruksen hellään huomaan. Koriin niittikaarien aiheuttamat tuhot korjattiin, sisustan rikkonaiset osat vaihdettiin, alustaan vaihdettiin rutosti osia, putkisto palautettiin alkuperäiseksi sekä koneeseen tehtiin remontti. Tämän jälkeen auto onkin pelannut luotettavasti ja palvellut pääasiassa kesäautona. Mittarilukemasta on vaikeaa sanoa tarkkaa totuutta, sillä autossa on vuosien varrella ollut useampia mittaristoja erinäisten ongelmien johdosta. Mittaristoja vaihtaneen harrastajan varovainen arvio oli noin 360.000, mutta auton traficom-historiasta löytyy merkintöjä aina 320.000 km ja 530.000 km väliltä. Tarinassa on erilaisia lähes exodukseen johtaneita käänteitä enemmän kuin keskinkertaisessa saippuasarjassa on roolihahmojen henkiin heräämisiä. Tämän auton ei pitäisi enää olla hengissä, vaan toisin kävi. Nyt koen vastuukseni pitää huolen, että Volvo suuntaa vastedes ainoastaan kohti arvoistaan kuntoa ja kesäautoiluja. Miksi Volvo, vieläpä etuvetoinen? Itselleni Volvo 850 merkitys on ollut aina kaikista Volvoista suurin, olihan 850 ensimmäinen isäni ostama auto, jonka hakureissuun pääsin osallistumaan. Siis yhä paras auto, minkä tiedän. 850R:n hankkiminen oli haaveissa 5-vuotiaasta alkaen. Tää on mun ny! |

