Wartburg 353W

Itäautot olivat pitkään suomalaisen autoilijan ainoa mahdollisuus uuden auton omistamiseen. Kaikki muuttui 60-luvun alussa, kun autokauppa vapautettiin. Wartburgit ja Skodat eivät kadonneet autohinnastoista, mutta myyntimäärät olivat vaatimattomia. Kaikki muuttui taas uudelleen 70-luvun alussa, kun idästä nousi uusi tähti. Lada valloitti Suomea ja muut itämerkit painuivat marginaaliin.

Wartburg 353 oli jo esittelynsä aikoihin 1967 vanhentunut. Kori oli kyllä aivan uusi, tilava ja ajanmukainen, mutta kaksitahtinen moottori oli mennyt peruuttamattomasti muodista. Siitä huolimatta Wartburgille löytyi Suomessa ymmärtäjiä muutaman sadan auton vuosimyynnin edestä.

Eisenachissa oltiin tuskallisen tietoisia nelitahtimoottorin tarpeesta. Vuosien varrella tutkittiin erilaisia mahdollisuuksia nelitahtimalliin ja jopa wankelmoottoria suunniteltiin. Neuvostoliiton käsiohjauksessa olleet SEV-maat ajautuivat kuitenkin 70-luvun edetessä pysähtyneisyyden tilaan. Wartburg oli kohtalokkaasti jumissa kaksitahtimoottoriinsa, kun poliittinen johto tyrmäsi toistuvasti suunnitelmat uudistuksista.

Niinpä Suomen-maahantuoja Haka-Auto myi sitä mitä oli. Helppoa se ei ollut, sillä ainoa malli oli 80-luvun alkaessa lähes 15 vuoden ikäinen, eikä se ollut koko aikana saanut merkittäviä uudistuksia. Siitä huolimatta Wartburgeja myytiin yhä joitain satoja vuodessa.

Kauan odotettu Volkswagenin lisenssillä valmistettu nelitahtimoottori saatiin lopulta tuotantomalleihin vuonna 1987. Se oli liian vähän liian myöhään. Wartburgin valmistus lopetettiin 1988, eikä nelitahtimalleja tuotu koskaan Suomeen virallisia teitä. Vuonna 1989 myytiin uutena vielä 295 Wartburgia, mutta ne olivat vanhaa kaksitahtivarastoa.

Wartburg 353W 1985 Timo Hytönen

Scroll to Top