Ameriikkalaisklassikoita Classic Motorshow’ssa

Classic Motorshowssa näytteille tulevien autojen valikoima elää viime hetkille asti, mutta jotain osataan sentään jo kertoa kevään tapahtuman amerikkalaistarjonnasta.

Classic Chevy Club of Finland nostaa esiin ikimuistoiset uutuudet 60 vuoden takaa. Kerhon isolla osastolla esitellään klassikkovuoden 1955 mallistoa monipuolisesti. Tarkoitus on saada paikalle avomalli, kaksiovinen hardtop, farmari sekä neliovinen sedan. Samana vuonna tuli Chevrolet´n valmistusohjelmaan myös pikkulohko V8, jonka alkuperäinen 265 kuutiotuumainen versio nähdään Lahdessa.

Tänä vuonna 90-vuotta täyttävä Chrysler on esillä Finnish Mopar Associationin osastolla. “Meidän on tarkoitus tuoda Classic Motorshow´hun pari full-size Chrysleria, joita harrastajakunnalle on nyt tullut enemmän viimeisten viiden vuoden aikana, kertoo kerhon puheenjohtaja Olli Manninen.

Amerikkalaisautoihin keskittyvistä kerhoista ovat Classic Motorshow´ssa lisäksi mukana ainakin Ford Mustang Owners Club of Finland, Ford-Freak Club of Finland ja FHRA Kouvola.

Näyttelyn järjestäjän teemaosaston “Erilaisuus kunniaan” otsakkeen alle mahtuu luonnollisesti sinnekin amerikkalaisia autoja. Teemaosastolle on luvassa ainakin Nascar-kisoja varten 1970 rakennettu häkellyttävä Plymouth Road Runner Superbird sekä puukylkinen Chrysler Town and Country avoauto vuodelta 1946.

Classic Motorshow´n viehätys on koko seitsenvuotisen historiansa aikana perustunut vahvasti muun muassa sen seikan varaan, että koskaan ei voi etukäteen olla varma, mikä itse kullekin osoittautuu näyttelyn kiinnostavimmaksi kohteeksi. Nähtävillä olevien ajoneuvojen valikoima on monipuolinen ja myös yllättävä. Henkilökohtaisen suosikkinsa voi löytää yhtä hyvin jonkun kerhon osastolta kuin järjestäjän teemahallista, tai jopa parkkipaikalta.

Scroll to Top