Suuri suomalainen klassikkoajoneuvonäyttely Classic Motorshow palasi vahvana kolmen vuoden tauon jälkeen. Vappuviikonloppuna järjestetty tapahtuma keräsi Lahden Messukeskukseen yli 18 000 näyttelyvierasta.
Yleisöpalautteen mukaan järjestyksessään kolmastoista Classic Motorshow oli takavuosien onnistuneiden tapahtumien joukossakin poikkeuksellisen monipuolinen. Tämän vuoden teema, Ajoneuvot töissä, esitteli hyötyajoneuvoja poliisimoottorikelkasta, tavaramoposta ja hautausautosta järeään lavettirekkaan saakka. Classic Motorshown hengen mukaisesti näyttelyn suola olivat kuitenkin merkkikerhojen ja alan yritysten osastot, joiden kattaus ei tänäkään vuonna jättänyt hämmästyttämättä.
”Oli ilo huomata, ettei Classic Motorshown valtakunnallinen kiinnostavuus ole vähentynyt välivuosien aikana”, näyttelyn järjestelyistä vastaava Risto Laine iloitsee.
Ensi vuonna Classic Motorshow järjestetään päivämäärällä 6.–7.5.2023.