Classic Motorshown huutokaupassa tarjolla eksotiikkaa

Triangle Motor Co:n toteuttama klassikkoajoneuvojen huutokauppa on parissa vuodessa vakiinnuttanut paikkansa yhtenä Classic Motorshow´n oheisohjelmista ja se kuuluu luonnollisesti taas ensi kevään tapahtumaviikonloppuun.

Viime toukokuun huutokaupassa myyty Ferrari Testarossa herätti mukavasti huomiota. Nyt Triangle Motorin toimitusjohtaja Risto Paunonen uskaltaa luvata, että vastaavanlaista eksoottista kalustoa on tarjolla ensi kerrallakin.

Yksi näistä luultavasti kansainvälistäkin kiinnostusta herättävistä kohteista on vuosimallin 1977 Maserati Bora.

Vuoden 1971 Geneven autonäyttelyn sensaatioksi ylistetty Maserati Bora on vajaan 500 kappaleen valmistusmäärineen suunnilleen yhtä harvinainen auto kuin Ferrari Testarossa. Giugiaron muotoilemaa koria pidettiin niin persoonallisena, ettei sitä sanottavasti ole uskaltauduttu edes jäljittelemään. Kyseessä oli Maseratin ensimmäinen keskimoottorinen malli, muutamaa puhdasta kilpa-autoa lukuun ottamatta. Boraa valmistettiin Modenassa vuoteen 1978 saakka ja Lahdessa myyntiin tuleva yksilö on myyty italialaiselle asiakkaalle 1977. Se on toiseksi viimeinen tehtaalta 4,7-litraisella V8-koneella tullut auto, lopuissa moottorin tilavuus oli 4,9 litraa.

Vieläkin harvinaisempi myyntiartikkeli on Facel Vega II vuodelta 1962. Tätä Chryslerin 6,3-litraisella V8:lla varustettua urheilullista luksusautoa valmistettiin Colombesissa, Pariisin lähettyvillä, vain 184 kappaletta. Huomattavan moni näistä meni sellaisille aikansa superjulkkiksille kuin esimerkiksi Pablo Picasso, Joan Collins, Tony Curtis, Christian Dior, Herbert von Karajan, Frank Sinatra, Ringo Starr, Grace Kelly tai Persian shaahi Reza Pahlavi. Huutokauppaan tuleva auto toimitettiin alun perin Sveitsiin. Huikean korkeisiin laatutavoitteisiin tähdännyt merkki katosi kokonaan markkinoilta vain pari vuotta myöhemmin.

Vaikka Maseratin ja Facel Vegan myyntihinnat nousevat todennäköisesti varsin korkeiksi, löytyy huutokaupasta myös edullisempaa huudettavaa näyttelyvieraille, sillä myynnissä tulee olemaan monia arkipäiväisempiäkin ajopelejä. Listaa päivitetään kevään mittaan tapahtuman verkkosivuilla.

Scroll to Top