Classic Motorshow’ssa myös kilpureiden näytös

Lehdistötiedote 27.3.2008

Menneiden vuosikymmenien legendat valloillaan

Lahden Messukeskuksessa 3.-4. toukokuuta järjestettävän Classic Motorshown yhteydessä on yleisöllä mahdollisuus saada autenttinen kosketus menneiden vuosikymmenien autokilpailuihin. Näyttelyalueen tuntumassa tullaan tapahtuman kumpanakin päivänä järjestämään kaksi vanhojen kilpa-autojen näytösajoa.

Kaikkiaan noin 15 ralli- ja rata-autoa ampaisee kukin vuorollaan liikkeelle Lahden messualueelta ja kipuaa ylös jyrkkää mäkeä Teivaanmäen tanssilavalle. Matkaa kertyy reilut puoli kilometriä, josta alkuosa taittuu asvaltilla ja loppupuoli soralla. Mukaan saattaa tulla myös moottoripyöriä.

Reitin varrelta varataan yleisölle hyvät, rajatut katselualueet, joilla television
Formula 1 -lähetyksistä tutun Timo Pulkkisen kuulutukset valistavat minkälaista kalustoa milläkin hetkellä on odotettavissa näkyville. Autot lähetetään reitille järjestyksessä vanhimmasta uusimpaan. Aivan ensimmäisenä raapaisee liikkeelle
60-luvun alun Skoda Octavia; samanlainen millä Esko Keinänen aloitti suomalaiskuljettajien mainetekojen sarjan Monte Carlo Rallissa. Perässä seuraa
liuta ralliteiden legendoja, kuten kaksitahti-Saab, tietenkin Mini Cooper S, Ford Cortina Lotus sekä Renault R8 Gordini. 80-luvun alun Opel Ascona 400 edustaa uusimman pään kalustoa. Joukkoon mahtuu myös paremmin rataympyröistä tunnettuja autoja.

Kokonaisuutena kavalkadi antaa hyvän kuvan sarjavalmisteisiin malleihin pohjautuneiden kilpa-autojen kehityksestä parin vuosikymmenen aikana. Näytös järjestetään sekä lauantaina että sunnuntaina kahdesti, kello 13 ja kello 16. Messuvieraille se sisältyy lipun hintaan. Tarkempaa tietoa Classic Motorshowsta
ja oheistapahtumista päivitetään tapahtuman omille verkkosivuille osoitteessa www.classicmotorshow.fi

Lisätietoja:

Risto Laine Puh. 0400 969 550

Niina Anonen Puh. 040 772 8213

Scroll to Top