Ensimmäinen Suomeen maahantuotu Citroën 2CV Ranskalaisella Avenuella

Kuusi eri ranskalaismerkin autokerhoa yhdistää jälleen voimansa ja kokoaa yhteisen Ranskalainen Avenue -osaston Classic Motorshowhun. Osaston teemana on “Perheellä yhdessä kivaa”.

Kuvassa Citroën 2CV museokatsastuksen yhteydessä kuvattuna.

”Usein ajoneuvonäyttelyihin lähtevät perheiden isät ja pojat, mutta me haluamme saada koko perheen paikalle viettämään mukavaa viikonloppua. Osastomme muodostuu eri aihealueista, joille siellä olevat noin 20 ajoneuvoa on sijoiteltu. Meiltä löytyy piknik-aluetta, uimarantaa ja rantahietikkoa sekä mm. petanque-paikka”, kertoo osaston puuhamies Pauli Halme.

Ranskalaisella Avenuella voi tutustua myös autoharvinaisuuksiin – mm. ensimmäiseen Suomeen maahantuotuun Citroën 2 CV:hen. Kyseinen Rätti-Sitikka on vuodelta 1952 ja sen entisöinti nykyiseen kuntoon kesti noin 20 vuotta. Hevosvoimia autossa on peräti yhdeksän ja sen huippunopeus on huimat 60 km/t.

 

Jännitystä osastolle tuo Rocker Cover Cup -osakisa

Venttiilikoppakilpuri voi olla esimerkiksi tämän näköinen.

Yksi Ranskalaisen Avenuen mielenkiintoisista aktiviteeteista on maailmalla erittäin suosittu Rocker Cover Race eli venttiilikoppakisa. Rocker Cover Rave on monien lapsuudesta tutun neppisautokisan päivitetty versio, jossa auton metallisesta venttiilikopasta tuunatulla kilpavälineellä ajetaan kilpaa toinen toistaan vastaan. Näyttelyvieraat pääsevät kokeilemaan lajia näyttelyn aikana.

Ranskalainen Avenue järjestää kolmen osakilpailun Koppa Cup -sarjan, jonka ensimmäinen osakisa käynnistetään Classic Motorshowssa sunnuntaina 6.5. klo 13. Kisaan osallistumisoikeus on vain ranskalaiskerhojen jäsenillä, mutta yleisö on tervetullut katsomoon kannustamaan kisailijoita. ”Kerhojemme jäsenet rakentavat kilpurinsa. Käytämme kaikki merkkiuskollisuuden mukaan omia venttiilikoppiamme. Niiden tulee olla metallisia, nykyajan muovikuoria eivät säännöt salli”, Halme kertoo.

Ranskalaisella Avenuella viihtyy varmasti pitempäänkin, sillä aktiviteettien lisäksi osastolla voi perehtyä kerhojen esitteisiin, tutkia osaston kaupan tarjontaa sekä nauttia trubaduurin esittämästä ranskalaisesta musiikista.

Ranskalaisen Avenuen järjestäjiä ovat AC ry (Citroën-kerho), Club Peugeot ry, Club Renault de Finland, Panhard Club Finlande, Sportpug ry (sporttiset Peugeotit) sekä Suomen 2CV Kilta.