Haastatteluissa menneiden vuosien rallimiehiä ja -naisia

Classic Motorshown teema on tänä vuonna suomalaiseen autoilukulttuuriinkin vaikuttanut ralliautoilu. Aiheeseen pureudutaan syvällisesti tuoden esille aiheen monipuolisuutta 50-luvulta 80-luvulle.

Kuva: Marko Mäkinen – Classic Motorshow 2010

Mitä ralli oli Suomessa noina vuosikymmeninä? Millä ajettiin ja millaisia henkilöitä ja tarinoita ralliautoilun taustalla oli?

Teemahallin lavalla on keskustelutuokioita, joissa noiden aikojen rallimiehet ja -naiset ovat kertomassa muistoistaan ja kokemuksistaan.

– Näyttelykävijöillä on ensikäden mahdollisuus kuulla menneiden vuosien kilpailijoita ja heidän taustavoimiaan. Keskustelukokoonpanoihin on kutsuttu mukaan niin kuljettajia, tekniikkapuolen osaajia kuin muutakin lähipiiriä, kertoo sisällöstä juontajana toimiva kirjailija ja toimittaja Esa Illoinen.

Aikalaistodistusten lisäksi kotimaisesta rallista useita kirjoja julkaissut Kari Mäki kertoo omissa esityksissään suomalaisen ralliautoilun historiasta molempina näyttelypäivinä.

Scroll to Top