HUIPPUHINTA ITALIALAISESTA URHEILUAUTOSTA
Lahden Messukeskuksessa järjestettävän Classic Motorshow´n yhteydessä pidetyssä kalssikkoajoneuvojen huutokaupassa yllettiin lauantaina korkeimpaan myyntihintaan, mitä Suomessa toimitetuissa vastaavissa tapahtumissa on vuosikausiin saatu todistaa. Vuoden 1977 mallinen Maserati Bora urheiluauto vaihtoi omistajaa 107.000 eurolla.
Arkipäiväisempiä unelmia
Lauantaina myös päätettiin vuoden 2014 näyttelyn parhaasta kerho-osastosta. 2.000 euron suuruinenpalkinto lankesi Borgward-Seura ry:lle.
Classic Motorshow´n teemana on tänä vuonna “unelmia” ja tapahtuman hengen mukaisesti Borgward-Seura on omaksunut tähän aiheeseen persoonallisen lähestymiskulman.
1960-luvun alkupuolella oli unelma sinänsä viettää lomaa autoillen ja hanke toteutettiin käytössä olevien resurssien maukaisesti. Pääasiassa kahden harrastajaperheen ajokeista ja tarpeistosta koostettu Borgward-Seuran osasto kuvastaa leiriytyneitä seurueita, joista toinen on liikkeellä tyylikkäällä Borgward-autolla ja asuntovaunulla, toinen taas Goliath-pakettiautolla, josta juuri on moottori särkynyt. Goiathin keulan alta työntyvät esiin korjauspuuhiin joutuneen perheen isän jalat.