Husqvarna 120 vuotta

Joka kevät Lahden Classic Motorshowssa juhlitaan myös kerhojen tai merkkien pyöreitä vuosia. Tänä vuonna syntymäpäiviään viettää 120 vuotta täyttävä Husqvarna – yksi maailman vanhimmista moottoripyörämerkeistä. Itse tehdas on vieläkin vanhempaa perua: se aloitti aseiden valmistuksen Huskvarnan kaupungissa jo Ruotsin suurvalta-aikana 1689.

Suomessa merkki oli ennen sotia harvinainen, mutta esiintyi kuitenkin jo tuolloin kilpailuissa. Vuoden 1931 Päijänneajossa ruotsalainen Gunnar Kalen sijoittui toiseksi ja Eläintarhan ajojen alkuvuosina Husqvarnat menestyivät erinomaisesti. Ajan suomalaiset kärkikuskit olivat Aarne Anttila ja Raine Lampinen.

Elintason noustessa nuorisosta tuli uusi käyttäjäryhmä. Husqvarna 282 Silverpilen esiteltiin vuonna 1955. Urheilullisessa 175-kuutioisessa pyörässä oli kovakromattu alumiinisylinteri ja tehoa 9 hv. Silverpilen oli Suomessa suosittu niin katu- kuin erityisesti kilpailukäytössä. Osmo Kiukkonen voitti 1957 motocrossin 250-kuutioisten Suomen mestaruuden Silverpilenillä.

Husqvarna suunnitteli motocrossin MM-sarjaan kaudelle 1957 uuden 250-kuutioisen pyörän. Aarno Erola oli ensimmäinen, joka ajoi sellaisella MM-kilpailun. Torsten Hallmanin samanlainen pyörä oli rikkoutunut harjoituksissa ja hän joutui ajamaan kilpailun vanhalla kolmivaihteisellaan. Vaikka Husqvarna oli 500-luokan kärkimerkki, tehdas ei enää valmistanut myyntiin isoja nelitahtisia.

Kaksitahtisten aika oli kuitenkin jo alkamassa. Husqvarna kiidätti voittoihin niin motocrossissa, luotettavuusajoissa kuin maa- ja jääradoillakin. Maahantuoja Oy Julius Tallberg Ab onnistui saamaan Suomeen aina tilatun määrän Husqvarnoja, joten meikäläiset saivat ajaa parhaalla kalustolla.

TT-ajoissa Teuvo Länsivuori osallistui Husqvarnalla Imatranajojen 250-luokkaan 1966, mutta joutui keskeyttämään viidenneltä sijalta. Maailmalla 1960-70 -lukujen Husqvarnan huippukuskit TT:ssä olivat Kent Andersson ja Bo Granath. Husqvarnalla voitettiin SM-kultaa trialissakin: Juhani Tapio pokkasi tittelin 1964.

Heikki Mikkola värvättiin tehdastalliin 1969 ja hänet kruunattiin motocrossin maailmanmestariksi Husqvarnalla kaksi kertaa: 500-luokassa 1974 ja 250-luokassa 1976. Erinomaisia saavutuksia ajoivat myös Jyrki Storm ja Kalevi Vehkonen. 1980-luvulla tehtaan rahkeet eivät enää riittäneet isompia kilpailijoita vastaan. Italialainen Cagiva osti Husqvarnan moottoripyörätuotannon 1986, ja viimeinen ”ruotsalainen” pyörä valmistui liukuhihnalta 1987. Tuotanto siirrettiin Italiaan.

Seuraavalla vuosikymmenellä Husqvarna panosti enduroon. Kari Tiainen, Petteri Silvan ja Samuli Aro kantoivat Suomeen 90-luvulla MM-mitaleita selkä vääränä.

Merkin historiaan voi tutustua tarkemmin 6.-7.5.2023 Classic Motorshowssa Classic Enduron Husqvarna 120 v -osastolla.

Scroll to Top