Runsaan parin viikon kuluttua on taas tilaisuus päästä Lahdessa kohtaamaan kiehtovia tarinoita maantieliikenteemme historiasta. Messukeskuksessa 2.-3. toukokuuta järjestettävässä Classic Motorshow´ssa voi muun muassa puntaroida presidentti J.K. Paasikiven ja hänen seuraajansa Urho Kekkosen matkustustottumuksia.
Classic Motorshow´n vuoden 1952 -teemaosastolla onkin esillä presidentti Paasikiven juuri tuona olympiavuonna saama Cadillac. Presidentillä oli samaan aikaan Cadillac myös varsinaisena virka-autonaan, mutta Lahteen saapuu hänelle ja rouva Alli Paasikivelle Yhdysvaltain matkalla lahjaksi luovutettu yksilö, joka palveli heidän yksityiskäytössään. Sitä nähtiin usein kuitenkin myös virallisissa yhteyksissä ja se sai mm. kunnian olla ensimmäinen ajoneuvo, joka ylitti entisen Porkkalan vuokra-alueen rajan tammikuussa 1956.
Siinä missä J.K. Paasikivi nautti Cadillacin ylellisestä kyydistä etenkin pääkaupungin valtaväylillä, saattoi hänen seuraajansa Urho Kekkonen turvautua Lapin eräreissuillaan hyvin toisentyyppiseen kulkuneuvoon. UKK:n tiedetään liikkuneen siellä joskus Scania-Vabis rekka-autolla!
Scania-Vabisilla ei 50- ja 60-lukujen vaihteessa ollut vielä Suomessa myyntikonttoreita Helsingin ulkopuolella. Siksi merkin maahantuoja Scan-Auto keksi 1959 rakennuttaa liikkuvan toimipisteen, jonka suojissa kauppaa saattoi käydä myös maakunnissa.
Tähän tarkoitukseen tilattiin asianmukaisesti sisutettu puoliperävaunu silloisessa Helsingin pitäjässä toimineelta Helkolta, joka oli tunnettu linja-auton koreistaan. Vaunun takaosaan tuli neuvottelutilat, mutta siihen tehtiin myös vene-tyyppinen pentry ja porsliini-WC sekä valurautainen kylpyammekin.
Vaunussa saattoi siis vallan hyvin asustaa pidempien matkojen aikana ja makuutilatkin oli kahdelle hengelle. Ajan mittaan tämä erikoisuus sitten päätyi jopa presidentti Kekkosen käyttöön Lapin matkoille. Siinä oli poikkeuksellisesti lupa ajon aikanakin kuljettaa kymmentä henkeä.
Pääasiallisesti vaunua toki käytettiin Scania-Vabisin myyntityöhön, jossa sen nokalle saattoi aina kytkeä tarkoitukseen kulloinkin parhaiten sopivan rekkaveturin. Lahden näyttelyyn yhdistelmä saapuu vuoden 1966 mallisen Scania-Vabis LB76:n vetämänä.