Lahti Classic Tour järjestetään tänä vuonna Peter Geitelin muistoa kunnioittaen

Päijät-Hämeen Mobilistien järjestämä Lahti Classic Tour -matkailuajo ajetaan jo 8. kerran Classic Motorshown yhteydessä.

Tänä vuonna ajo järjestetään elokuussa 2018 edesmenneen Peter Geitelin muistoksi. Geitel teki pitkän uran autourheilun parissa niin kilpailijana kuin toimittajana. Lahti Classic Tourin järjestelyissä hän oli mukana vielä viime tapahtumaan asti.

Lahti Classic Tourissa ajetaan vuosimallien 1950–1988 henkilöautoilla noin 100 kilometriä pitkä reitti, jonka varrella suoritetaan 10 leikkimielistä tehtävärastia. Ajo käynnistyy 4.5.2019 klo 9 Lahden torilta ja päättyy Classic Motorshown piha-alueelle heti puolen päivän jälkeen. Lisätietoja sekä ilmoittautumisohjeet löytyvät täältä.

Scroll to Top