S-sarjan Mercedekset ovat 1970-luvulta alkaen olleet automaailman tapauksia, joissa esitellään viimeistä tekniikkaa. Suomen verotuksen takia suurimmat moottorit ja runsaimmat varusteet on usein jätetty tilaamatta, sillä markka-aikaan yksin niihin sai helposti hukattua satojatuhansia.
Koko 1980-luvun tuotannossa ollut S-luokan Mercedes, tyyppikoodiltaan W126, oli muodostunut edustusautoluokan mittapuuksi kaikkialla maailmassa. Kukkulan kuningas oli 500/560 SEL, jossa numerot merkitsivät V8-moottorin iskutilavuutta ja viimeinen L-kirjain pitkää koriversiota.
Järkytys oli Stuttgartissa suuri, kun BMW pääsi vuonna 1986 yllättämään täysin. Uusi 7-sarjan super-BMW olisi ollut muutenkin varteenotettava vastus, mutta 750-huippumallin V12-moottori oli kuin kipeästi läjähtävä hansikas poskelle. Asia ei voinut jäädä siihen.
Uusi S-sarjan auto oli siinä vaiheessa ollut suunnitteilla jo viiden vuoden ajan. Tehtaan sisäisellä koodilla W140 tunnetussa autossa piti olla kaikki, mutta V12-moottoria siihen ei ollut kaavailtu.
Teknisessä mielessä sellaista ei olisi tarvittukaan, sillä huolellisesti toteutettu V8 suoriutuisi mainiosti samoista tehtävistä. Nyt oli kuitenkin kysymys arvovallasta. Mercedeksen oli saatava oma V12, eikä uutta S-sarjaa esiteltäisi ennen kuin se olisi valmis.
W140-sarja piti esitellä 1989, mutta V12-sivupolku lykkäsi aikataulua puolellatoista vuodella. Kun auto keväällä 1991 oli valmis, maailmantalous oli vajonnut taantumaan.
Kuusilitraisella V12:lla, kaksinkertaisilla laseilla ja mielikuvituksellisilla varusteilla kuorrutettu S 600 laskeutui muuttuneeseen todellisuuteen. Tavanomaiseen ihasteluun sekoittui nyt kritiikkiä ylihintaisesta ja -painoisesta bensakrematoriosta.
Meillä lama-Suomessa keskustelua ei tarvinnut käydä, oli muita murheita. Silti joitain S 600 -yksilöitäkin eksyi maahan.
Mercedes-Benz S 600 1995 Teppo Koski