Moottoripyörät väkevästi esillä Classic Motorshow’ssa

TIEDOTE 8.4.2009

Classic Motorshow 2.-3.5.2009

Moottoripyörät tulevat olemaan erittäin näkyvässä osassa Lahden Messukeskuksessa 2.-3. toukokuuta järjestettävässä Classic Motorshow´ssa. Tapahtuman pääteemana on tänä vuonna Helsingin olympiavuosi 1952. Tuona ajankohtana kaksipyöräisten osuus koko maan ajoneuvokannasta oli varsin suuri, mutta pyörät nousevat esiin myös monissa teemaan liittymättömissä yhteyksissä.

Moottoripyörän suosio olympiavuoden 1952 Suomessa on helppo ymmärtää. Se oli taloudellisesti tiukkana aikana huomattavasti useamman kansalaisen ulottuvilla kuin auto ja soveltui sitä paitsi varsin hyvin maamme vielä huonokuntoisille teille.
Suomen moottoripyöräkanta jakautui tuolloin hieman yleistäen kahden tyyppiseen kalustoon. Maassa oli toisaalta isoja brittipyöriä, mutta myös pienten itäpyörien tuonti oli vilkastunut. Näiden välille sijoittuivat 250-350-kuutioiset Jawat.

Classic Motorshow´n teemahallissa tulee olemaan esillä mm. olympiavuodelle tyypillisiä brittipyöriä sekä poliisin käyttöön saatu sivuvaunullinen Harley-Davidson. Veteraanimoottoripyöräklubin isolta osastolta taas löytyy harvinaisempi, peräti 1000-kuutioinen Vincent. Sille vastapainona on samalla osastolla 1952-mallinen Vespa skootteri. Juuri noihin aikoihin alkoivat skootterit yleistyä Suomessa.

Kilpakalustoakin on luonnollisesti esillä Lahdessa. Classic Motocross Team Finland tuo paikalle 60- ja 70-lukujen crossipyöriä, joilla tänä päivänä yhä kilpaillaan kansainvälisissä joukkuekisoissa. Veteraanimoottoripyöräklubin puitteissa taas päästään näkemään ja myös kuulemaan aitoja 60-luvun TT-pyöriä, jotka ovat nykypäivän road racing -kaluston edeltäjiä. Muutama tällainen kilpalaite polkaistaan näyttelyhallien ulkopuolella käyntiin ja mahdollisesti niillä myös päästään vähän ajamaan.

Surmanajo

Perin hurjaa menoa on luvassa näyttelyn parkkialueelle pystytettävässä surmanajotynnyrissä! Surmanajo oli etenkin 50-luvulla hyvin suosittua sirkusviihdettä, jossa moottoripyörällä ajetaan keskipakovoiman turvin pitkin valtavan tynnyrin seinämiä. Lahdessa “Surmanveljet”-niminen ryhmä esittää taitojaan samanlaisilla Jawa-pyörillä, joita käytettiin vastaaviin hommiin jo 50-luvullakin. Surmanajonäytökset eivät sisälly Classic Motorshow´n lipun hintaan vaan niihin tulee lunastaa erillinen pääsylippu.

Kuva on tarjolla painoresoluutioisena oheisessa kuva-arkistossa.

Scroll to Top