Moottoripyörille oma Sporttipyörät-teemaosasto

Classic Motorshown rikkautena on näyttelyn monipuolisuus ja vuodesta toiseen näyttelyn sisällössä on huomioitu laajasti suomalaisen ajoneuvohistorian värikäs kirjo. Tulevan vuoden näyttelyssä kaksipyöräiset ovat entistä vahvemmin esillä, kun Urheiluautoteema saa rinnalleen Sporttipyörät-osaston. Osastolla peilataan urheilullisten kaksipyöräisten historiaa Suomessa.

Tulevan vuoden näyttelyssä Urheiluautoteema saa rinnalleen Sporttipyörät-osaston.Urheiluautojen tavoin myöskään sporttipyörille ei ole selkeää määritelmää muutoin kuin, että niiden suunnittelussa on lähtökohtaisesti tähdätty nopeuden, kiihtyvyyden, jarrutuksen ja kaarreominaisuuksien maksimointiin.

Ensimmäiset sporttipyörät olivat lähinnä muunneltuja versioita tavallisista pyöristä. Riitti, että lisättiin ohjaustangon välituki, jotta mallia voitiin kutsua sportiksi. Vuonna 1969 kaikki kuitenkin muuttui, kun Honda esitteli Suomessa Tuutti-lempinimen saaneen mallin CB 750. Tuuttia pidetään ensimmäisenä kaiken kansan ulottuvilla olleena puhtaana sporttipyöränä. 70-luvulla myös muut moottoripyörävalmistajat toivat markkinoille nelisylinterisillä rivimoottorilla varustettuja malleja. Kyseisellä vuosikymmenellä sporttipyörien kehitys keskittyi lähinnä moottoritehon jousituksen ja jarrujen kehittämiseen.

80-luvulla sporttipyörät alkoivat muuttua yhä enemmän katukäyttöisiksi versioiksi kilpamoottoripyöristä, joissa tarkoituksenmukaisuus ajoi käyttömukavuuden edelle. Classic Motorshown sporttipyöräosastolla pääsee havainnoimaan tämän kehityksen.