Museoiässä-osastolla nähdään vuonna 1991 ensiesiteltyjä ajoneuvoja

Vappuviikonloppuna Classic Motorshowssa nähdään ensimmäistä kertaa uusi ajoneuvokokonaisuus nimeltä ”Museoiässä”. Osastolla kerrotaan tarkemmin museorekisteröinnistä sekä esitellään tänä vuonna museoiän saavuttaneita ajoneuvoja.

Suomessa ajoneuvo voidaan rekisteröidä museoajoneuvoksi, kun sen valmistusvuoden päättymisestä on kulunut vähintään 30 vuotta. Ensi keväänä Museoiässä-osastalla on siten esillä vuonna 1991 markkinoille tulleita ajoneuvoja.

Ennen kuin museorekisteröinti voidaan suorittaa, tulee ajoneuvolle hankkia lausunto sen museoajoneuvokelpoisuudesta. Näitä lausuntoja antavat valtakunnallisesti rekisteröidyt museoajoneuvojärjestöt, kuten Suomen Ajoneuvohistoriallinen Keskusliitto-SAHK ry, FHRA ry, Classic Data Finland Oy tai Autohistoriallinen Seura ry.

Pelkästään ajoneuvon 30 vuoden ikä ei riitä täyttämään museorekisteröinnin kriteereitä – eniten vaakakupissa painaa ajoneuvon kunto. Ajoneuvon ei kuitenkaan tarvitse näyttää uudenkarhealta vaan sopivissa määrin sen historia saa näkyä. Museorekisteröitävän ajoneuvon kunnolle asetetut vaatimukset johtavatkin parhaimmillaan ajoneuvokulttuurin ja -historian säilymiseen.

Museorekisteröinti on osa klassikkoajoneuvoharrastamista. Se edesauttaa vanhojen ajoneuvojen ja niiden historian säilymistä myös tulevien sukupolvien ihasteltavaksi. Ihmisiä kiinnostavat ajoneuvot, jotka ovat heille itselleen merkittäviä, ja joihin heillä on muistoja lapsuudesta ja nuoruudesta. Toisinaan ajatus rakkaan sukuaarteen museorekisteröinnistä saattaa toimia kimmokkeena klassikkoajoneuvoharrastuksen aloittamiseen. Usein itselleen tärkeä ajoneuvo halutaankin saada museorekisteriin heti sen täytettyä 30 vuoden ikävaatimuksen.

30 vuodessa on ehtinyt tapahtua paljon ja vuoden 1991 menopelit varmasti nostavat esiin muiston jos toisenkin. Classic Motorshown Museoiässä-osasto tarjoaa ensi keväällä aikamatkan vuoteen 1991!

Yksi merkittävä vuoden 1991 lanseeraus oli Volvo 850 GLT. Nyt mallin ensimmäiset kappaleet ovat jo museoiässä. Kuva: Volvo Cars
Scroll to Top