Nissan 240 RS:llä ajanut suomalaiskolmikko Autoglymin osastolla

Kuva: Kuopiolainen Jarmo Fröberg on saanut 10-vuotisen entisöintiurakkansa valmiiksi, joten Nissan 240 RS on valmiina esiteltäväksi näyttelyssä.

Ainoat aktiivisesti B-ryhmäläisellä Nissan 240 RS -ralliautolla ajaneet suomalaiset; Timo Salonen tehdaskuljettajana, Peter Geitel ja Erkki Pitkänen yksityiskuljettajina, ovat tavattavissa lauantaina klo 12.00 alkaen Autoglymin osastolla E3, jossa on esillä myös kuopiolaisen Jarmo Fröbergin entisöimä Nissan 240 RS.

“Nissanin tehdaskalustolla ei ajanut muut suomalaiset kuin me kolme, Salonen tietysti tehtaan kuskina ja me yksityiskuljettajina. Pentti Airikkala on ajanut yhden Jyväskylän Nissanilla, kun Salonen oli selkäleikkauksessa. Jukka Karjalainen ajoi yhden asfalttirallin. Nämä ovat yksittäisiä tapauksia”, selvittää Geitel.

Pieksämäen VR-varikolla työskentelevä Fröberg on saanut 10-vuotisen rakennusurakkansa valmiiksi. Vaikeasti saatavia osia Fröberg on joutunut hankkimaan ympäri maailmaa; Uudesta-Seelannista, Kreikasta, Perusta, Keniasta ja Lähi-idästäkin.

“Auto sinänsä on kohtalainen maailman harvinaisuus, ja Jarmo Fröberg on tehnyt auton kanssa valtavan ison työn. Nissaneita on vähän, ja tämä on ainoa Suomessa”, kertoo Peter Geitel.

Geitel tietää, että Fröbergin piti tehdä tästä aihiosta ensin ralliauto historic-kilpailuihin, mutta autosta tuli “liian hieno” ralleihin. Nissan-mielisellä Fröbergillä on hallussaan toinen kori, paljon osia ja tekniikkaa, tarkoitus lienee tehdä toinen, historic-ralleihin paremmin sopiva auto.

“Nyt on kiva tavata auton ympärillä ja muistella menneitä. Salonenkin siirsi Espanjan matkaansa vuorokaudella, että pääsee näyttelyyn. Kaikkihan muistavat myös Pitkäsen Ekin, vastaheittojen kruunaamattoman kuninkaan. Ekistä löytyy huimia rallikuviakin, kun se sillä hirmuisella lahnalla ajoi Hankirallin. Auto ei meinannut mahtua mihinkään ränneihin”, tarjoaa Geitel esimakua tarinoihin.

Geiteliltä itseltäänkin irtoaa tarina, jos toinenkin, omista Nissan-kokemuksistaan.
“Olin valmistelemassa vuoden 1983 RAC-ralliin lähtöä Nissan 240 RS:llä. Etsittiin apuja varaosien yms. kanssa, mutta projekti ei oikein saanut tuulta alleen. Yhtäkkiä suureksi hämmästyksemme sitten japanilaiset tarjosivat meille tehtaan autoa. Oli pakko siihen vastata, että ´oota vähän, mä mietin´ ja sitten samaan hengenvetoon, että ´totta kai me sillä ajetaan´.”
Geitel kertoo, että auto oli ihan viimeisen päälle “jollekin harrastelijalle”. Mies ei ollut koskaan ajanut kisaa synkkaamattomalla, suorahampaisella laatikolla ja muilla hienoilla, teknisillä osilla.

“Me oltiin parhaimmillaan -83 RAC:ssa kuudentena yleiskilpailussa. Pudottiin kyllä 12:nneksi, kun suistuttiin vähäsen eivätkä juovuksissa olleet walesilaiset saaneet meitä tielle. Siinä meni noin 12 minuuttia. Oltiin ulkona tieltä siten, että takapyörät olivat ojassa takapuskurin kannatuksella eli ilmassa.”

“Sanottiinkin siinä jollekin, että noiden katsojien pitäisi lähteä kurssille Suomeen, niin näkisivät, miten autoja nostetaan tielle.”

“Kun RAC-rallissa pärjättiin kohtuullisesti, se johti siihen, että sen jälkeen tuli kaksi autoa Suomeen. Ajoin kolmisen vuoden aikana pari Islannin rallia Vanhasen Erkin kanssa, kotimaassa kaksi jyväskylää ja sitten Suomen pikkukisoja. Autot lähtivät takaisin 1986.”

CLASSIC MOTORSHOW – SUURI SUOMALAINEN KLASSIKKOAJONEUVONÄYTTELY

AUKIOLOAJAT:
Lauantaina 6.5. klo 9.00-17.00
Sunnuntaina 7.5. klo 10.00-17.00

Lahden Messukeskus
Salpausselänkatu 7
15110 Lahti

LIPUT OVELTA:
18 euroa / päivä (sis. alv 10 %).
Alle 12-vuotiaat veloituksetta aikuisten seurassa.
Lippuja on ostettavissa sekä käteisellä että pankki- ja luottokorteilla (Visa/Mastercard) lipunmyyntipisteistä messukeskukseen saavuttaessa.

Lippuja on saatavissa myös ennakkoon Tiketistä (www.tiketti.fi). Päivälipun hinta Tiketissä on 18 euroa + lipputyyppikohtaiset toimituskulut, alkaen 2,50 euroa.

ILMAINEN PYSÄKÖINTI JA NARIKKA:
Näyttelyvieraille pysäköinti on niille varatuilla paikoilla ilmaista. Narikkaan voi jättää vaatteita tai vaikkapa kypärän veloituksetta.

Scroll to Top