Normandian maihinnousu pyörillä

NORMANDIAN MAIHINNOUSU PYÖRILLÄ

Lahden Messukeskuksessa järjestettävässä Classic Motorshow´ssa muistellaan aina monia moottorimaailman merkkivuosia, mutta tällä kertaa mahtuu mukaan tavanomaisesta poikkeava tapahtuma. Normandian maihinnoususta tulee kesäkuun alussa kuluneeksi 70 vuotta ja siihen olennaisesti liittyviä ajoneuvoja on nähtävissä Panssarikillan osastolla.

Parolan panssarimuseota yhdessä vuonna 2003 toimintansa aloittaneen säätiön kanssa ylläpitävä Panssarikilta ry on iso yhdistys, johon kuuluu yli 2000 jäsentä. Se on osallistunut Classic Motorshow´hun useana vuonna.

Panssarikilta tuo Lahteen näytteille kolme Normandian maihinnousuun liittynyttä ajoneuvoa. Parolan museosta tuodaan paikalle tykinvetäjänä käytetty amerikkalainen White puolitela-auto, jonka etupäässä on tavanomainen joskin vetävä kuorma-auton akseli, mutta takana telat. Tällaisella Whitella on sattumoisin merkitystä myös suomalaisen autoteollisuuden historiassa, sillä liittoutuneiden ylijäämävarastosta hankittuja Whiteja kunnostettiin sodan jälkeen yksityiskäyttöön vasta toimintaansa aloitelleella Vanajan tehtaalla.

Autojoukkojen Päijät-Hämeen Killan puuhamiehen Raimo Tykkyläisen avustuksella saadaan Panssarikillan osastolle myös sota-Jeep sekä kuljetustehtäviin käytetty kymmenpyöräinen GMC, eli “Kempsu”. Viimeksi mainitun laisia kuorma-autoja tuotiin Normandian rannikolle osapaketteina, joista sitten hiekalle pystytettyjen pukkien päällä nopeasti koottiin kuorma-autoja. Rakenteelta edellytettiin pitkälle vietyä yksinkertaisuutta, jotta nopea kokoonpano kävi mahdolliseksi. Nämä GMC:t olivat myös tunnettuja maastokelpoisuudestaan. Kaikki kolme akselia olivat vetäviä ja Suomessakin puhuttiin, että “Kempsulla menee vaikka tikapuita pitkin katolle”.

Normandian maihinnousu on sotahistorian suurin meritse tapahtunut valtausoperaatio, joka alkoi aamuyöllä, 6. kesäkuuta 1944.

Panssarikillan kotisivu: http://www.panssarikilta.fi/Kilta/index.htm

Scroll to Top