Porsche Suomessa 60 vuotta 1951-2011

Automerkki Porsche juhlistaa 60-vuotista taivaltaan Suomen markkinoilla Classic Motorshowssa 7.-8.5.2011. Osasto rakennetaan yhteistyössä Porsche Club Finlandin kanssa.

Porschen taival pienestä urheiluautovalmistajasta suureksi tekijäksi maailman automarkkinoilla on sankaritarina, jossa suomalaisetkin ovat olleet vahvasti mukana. Tänä päivänä Porschea maahantuo Oy AutoCarrera Ab joka on keskittynyt toiminnassaan vain ja ainoastaan tähän yhteen merkkiin. Sen sijaan maahantuonnin varhaisemmat vaiheet ovat olleet monisäikeiset.

Vuodesta 1951 se alkoi

Ensimmäinen Porschen maahantuoja oli Wihuri yhtymän Autola Oy. Kirjanpidon mukaan Autola toi maahan yhteensä neljä Porsche 356:sta vuonna 1951. Tuontiluvat olivat kiven alla ja käytännössä autoja pystyivät ostamaan yritykset ja yrittäjät joilla oli valuuttatuloja. Tohtori Risto Hallman Kuopiosta oli Halltex-rakennus-tuotteilla mainetta niittäneen teollisuussuvun vesa. Ollessaan firman asioilla Hannoverin teollisuus-näyttelyssä vuonna 1951 hän tutustui myös Porschen osastoon. Nuori tohtori ihastui myytävänä olevaan Porsche 356 urheiluautoon ja sellainen oli saatava. Paperit tehtiin heti osaston henkilökunnan kanssa ja auto toimitettiin maahan Autola Oy:n kautta. Tämä samainen “Hallmanin Porsche” nimen saanut auto on nyt esittelyssä Porschen osastolla Lahden Classic Motorshowssa. Auton entisöijä Kari Kääriäinen ei säästellyt aikaa ja osaamistaan rakentaessaan auton upeaan kuntoon.

Vuonna 1974 Porschen edustus siirtyi konsernin sisällä Autolasta Crys-Autolle, jota johti Pauli Toivonen. SOK osti vuonna1979 koko Crys-Auton osakekannan Wihurilta ja Porschen edustus siirtyi sen mukana Maan Autolle, joka kuitenkin luopui merkistä vuonna 1983 pienen myyntivolyymin vuoksi. Seuraavaksi Porschen maahantuonti siirtyi EM-rallicrossissa nimeä tehneelle Porsche kuljettajalle, Seppo Niittymäelle, joka allekirjoitti sopimuksen Porschen kanssa kesällä 1984 ja hänen yrityksensä Oy Sport Car Center Ab toi merkkiä maahan vuoteen 1992 saakka.

Vuonna 1992 merkin maahantuonti siirtyi hetkellisesti Ruotsin Porsche-maahantuojan käsiin, Oy Scan-Automotive Ab perusti Porsche Center yksikön ja ryhtyi toimimaan PSE-Sverige AB:n jälleenmyyjänä. Moniportainen edustusrakennelma kasasi tuotteelle kuitenkin hintapaineita joten uusien autojen myynti oli miltei mahdotonta. Myynti painottui lähinnä diplomaattiautoihin ja ulkomaan kommennukselle lähtevien tax-free autoihin. Yksikkö toimi vain runsaat kolme vuotta ja sen jälkeen Porsche jäikin hetkeksi ilman maahantuojaa.

AutoCarrera Porschen maahantuojaksi 1998

Porschen maahantuonnin uusi aika alkoi 1998. Maahantuonnin herätti henkiin italialais-suomalainen alan yrittäjä ja autoharrastaja Riccardo Bernard. Hän erikoistui kahdeksankymmentäluvulla erikoisautojen maahantuontiin ja perusti 1986 Oy Cavallino Ab:n joka toimi Ferrarin jälleenmyyjänä Suomessa. Merkin vaihduttua Porscheen myös yrityksen nimi vaihtui AutoCarreraksi. Liiketilana oli jo Cavallinolla käytössään ollut “näyteikkuna” Mannerheimintiellä, pieni showroom johon mahtui hädin tuskin kaksi autoa kerrallaan. Maahantuontisopimus edellytti tietenkin liiketilojen ratkaisevaa laajentamista ja merkkihuoltoa. Uusi näyttävällä paikalla sijaitseva tontti löytyi Lahden moottoritien varrelta Viikinmäestä jossa AutoCarreran jo useaan otteeseen laajennettukin Porsche Center Helsinki toimii tänäkin päivänä.

Porschen valmistus Suomessa

Vahvan osansa Porschen Suomihistoriassa on myös Uudenkaupungin Valmet Automotiven tehtaalla jossa Porschen keskimoottorisia Boxstereita on valmistettu vuodesta 1997 alkaen. Kun valikoimaan tuli keskimoottorinen coupe, Porsche Cayman vuonna 2005, senkin kokoonpano aloitettiin Uudessakaupungissa. Sopimus Porschen tuotannosta jatkuu vuoteen 2012 saakka.

Classic Motorshown osastolla on esillä myös pala tätä historiaa, kun Cayman malliston uusin tulokas, Uudessakapungissa rakennettu Cayman R on tutustuttavissa.

Porsche ja suomalainen autourheilu

Porschen Suomi-historiasta puhuttaessa ei voida myöskään sivuuttaa autourheilua ja AAW Racingiä. Antti Aarnio-Wihuri, Pauli Toivonen ja Leo Kinnunen ovat nimiä jotka nousevat helposti huulille autourheilusta 60-70 luvuilla puhuttaessa. Antti Aarnio-Wihuri tunsi henkilökohtaisesti Ferry Porschen ja sitä kautta merkki tulikin AAW Racingin autovalikoimaan.

Classic Motorshown osastolla onkin nähtävissä yksi tuohon historiaan tiiviisti liittyvä auto: Porsche 911 T, jolla Pauli Toivonen voitti rallin Euroopan mestaruuden vuonna 1968 (maailmanmestaruudesta ei tuolloin vielä ajettu) ja oli Monte Carlossa toinen. Vuonna 1969 auto siirtyi AAW Racingin käyttöön ja Antti Aarnio-Wihuri itse ajoi sillä Montessa ollen tuloksissa jopa seitsemäntenä – ja parhaana suomalaisena kunnes joutui keskeyttämään viimeisellä lenkillä.

Porsche Suomessa tänään

Oy AutoCarrera Ab:llä on tällä hetkellä Suomessa kaksi myyntipistettä Helsingissä ja Tampereella. Lisäksi molemmissa paikoissa on merkkihuolto ja kesäkuun alussa avataan merkkihuolto myös Turkuun. AutoCarrera työllistää 18 henkeä Yrityksen liikevaihto on ollut parhaimmillaan 35 miljoonaa Euroa ja vielä viime vuosina autokaupan vaikeina aikoina liikevaihto oli 18 miljoonaa ja tulos pysyi plussan puolella.

Ainoa AutoCarreran edustama merkki on Porsche, jonka malliston laajeneminen urheiluautoista SUV-luokkaan on kasvattanut Porsche-kantaa Suomessa merkittävästi. Porscheja oli vuoden 2010 lopussa rekisterissä 2980, nyt jo yli 3000.

Juuri tällä hetkellä uutta Porsche Cayennea on myyty Suomeen jo reilut sata kappaletta. Porschen on ollut helppo vastata viime vuosien tiukentuneisiin päästörajoihin, sillä Porschen periaate on aina ollut enemmän vähemmällä ja pienistä moottoreista on osattu ottaa irti suuret tehot samalla kun on kiinnitetty huomiota teho-painosuhteeseen.

Viimeisin uudistus tällä rintamalla on vuosimallin 2012 Porsche Cayenne Dieselin jälleen pienentynyt polttoaineenkulutus ja kasvaneet tehot: Cayenne Diesel käyttää polttoainetta 7,2 l / 100 km ja moottori tuottaa 245 hv. Tämä on 5 hevosvoimaa enemmän kuin vuosimallin 2011 moottori.

Vuosi 2011 on ollut hyvää aikaa myös Porsche liikkeissä, kaunis kevät on saanut Cayenne-ostajien lisäksi liikkeelle myös urheiluautojen ostajat ja tähän kysyntään löytyy mallistosta helmiä. Juhlavuoden kunniaksi maahantuoja tarjoaa erän uusia 911, Cayman ja Boxster -malleja erikoisvarustein.

– – – – – –

Porsche Suomessa 60 vuotta Classic Motorshown juhlaosastolla esillä:
Porsche 356 vm 1951 “Hallmanin Porsche”
Porsche 911 T vm 1968 “Pauli Toivosen ralliautoilun EM-auto”
Porsche Cayman R 2011 Uudessakaupungissa valmistettu Porsche
Porsche 911, Porsche Club Finland

Lisäksi osastolla esittelyssä ja tilattavissa “Porsche Suomessa” Porsche Club Finlandin julkaisema juhlahistoriikki, joka kertoo sekä klubin 40-vuotisesta historiasta että Porschen 60-vuotisesta historiasta Suomessa.

Scroll to Top