Näyttelyn kuvat ovat syntyneet tutustuessani uuteen kotipaikkaani sen jälkeen, kun olin tullut Saksasta Suomeen vuonna 1951.
Valokuvausharrastukseni sai huomattavaa tukea ystävyydestä edesmenneen valokuvaaja Taisto Tuomen perheeseen. Tuomi oli freelancekuvaaja ja palveli Uuden Suomen kuvatarpeita. Hän opasti, tuki ja kannusti minua ja lopulta toi minut kesällä 1952 kuvaajaksi Olympia Kuva Oy:n riveihin ottamaan kesäolympialaisten kuvia. Olympia Kuva Oy teki yhteistyötä saksalaisen DPA:n (Deutsche Presse Agentur) kanssa, jolla oli yksinoikeus kuvaamiseen olympialaisissa.
Näyttelyn kuvilla ei ole sinällään yhteyttä tämän toiminnan kanssa, vaan kuvat pyrkivät näyttämään, mitä sinä vuonna Helsingissä tapahtui. Ilman Taisto Tuomen opastusta ja tukea tämä aineisto ei kuitenkaan olisi syntynyt.
Kuvaukseen käytin suurimmaksi osaksi 6 x 9 cm paljekameraa, jonka olin tuonut Saksasta.
Alussa kuvasin vielä lasilevyille, joita sai ostaa Bögelundilta, kunnes löytyi sopiva 6 x 9 rullafilmiperä kameraan. Kamerassa oli – ja on edelleen – Rodenstock “Doppel Anastigmat”
f = 4,5 optiikka. Kamera on edelleen hallussani ja se on yhä toimintakuntoinen.
Negatiivit on luetteloituna omassa arkistossani nykyisessä asuinmaassani Thaimaassa.
Skannasin kuvat viime vuoden syksyllä, siivosin ne Photoshopissa ja tulostin ne bangkokilaisessa valokuvausliikkeessä. Paperina on käytetty Fuji:n (väri-) materiaalia.
Stephan Funke
Valokuvaaja Stephan Funke:
Teknikko Stephan Funke FRPS syntyi Saksassa, Meeranessa vuonna 1929. Hän muutti nuorena miehenä Suomeen vuonna 1951, kun hän oli päättänyt tekstiili- ja vaatetusteollisuuden opinnot. Hän toimi Suomen tekstiili- ja vaatetusteollisuudessa ja -kaupassa 44 vuotta. Isältään peritty valokuvausharrastus sai Suomessa uutta pontta, ja edesmennyt lehtikuvaaja Taisto Tuomi oli hänen oppi isänsä ja kannustajansa tuolloin.
Funke toimii vuonna 1952 kesäolympialaisissa freelance kuvaajana, mutta palasi kisojen jälkeen omaan ammattiinsa. Valokuvaus vangitsi hänet uudestaan eläkevuosina, jolloin hänestä ahkerana teatterikävijänä tuli uudessa asuinmassaan Thaimaassa eräs Bangkokin kysytyimmistä teatterikuvaajista. Liityttyään Royal Photographic Society of Great Britain´in (RPS) jäseneksi hän sai LRPS:n, sekä Portrait- ja Theatre sectionin ARPS:n ja lopulta (2001) FRPS:n arvot.
Funke on lisäksi sekä bangkokilaisen valokuvausseuran, että Mikkelin Kameraseura ry:n aktiivijäsen. Hän on saanut töistään lukuisia kulta- ja hopeamitaleja, arvostetun kuninkaallisen (Thai) pokaalin ja on PSA:n “Star exhibitor” Color- ja Monochrome print, sekä EID divisioonan sektoreissa. Tällä hetkellä hän odottaa vuosien täyttyvän EFIAP:in anomusta silmällä pitäen.
Funke on aikaisen siirtymisen digikuvauksen ja -käsittelyn jälkeen siirtymässä takaisin suureen-
ja keskikoon formaatin käyttöön filmikuvaamisessa pääpainona musta-valko kuvaus.