Vahva nostalgiakokemus Lahden Messukeskuksessa

Classic Motorshow vie muistoihin 3.-4.5.

Nostalgia on tänä keväänä keskeinen teema Lahdessa. Vapun jälkeisenä viikonloppuna on kauempaakin saapuvilla ainutlaatuinen tilaisuus nähdä kattava läpileikkaus koko suomalaiseen ajoneuvohistoriaan.
3.-4. toukokuuta Lahden Messukeskuksessa järjestettävä Classic Motorshow on maan ensimmäinen kansainvälisen mittakaavan klassikkoajoneuvojen suurtapahtuma. Se kerää yhteen niin harrastajat kuin alan ammattilaisetkin, mutta puhuttelee ehdottomasti väkijoukkoja paljon laajemmaltikin. “Ajoneuvohistoriahan koskettaa tavalla tai toisella jokaikistä ihmistä”, painottaa Risto Laine, mies Classic Motorshown takana. “Kaikki meistä ovat vähintäänkin matkustaneet bussilla vaikka eivät itse olisi koskaan minkäänlaista moottoriajoneuvoa omistaneetkaan. Olen päässyt toteamaan, että aiheeseen liittyvä nostalgia tempaa ihmiset mukaansa ikään, sukupuoleen ja vakaumuksiin katsomatta.”

Classic Motorshow täydentää moottoriajoneuvoihin kohdistuvien vuotuisten suurkatselmusten kirjossa Helsinki Motor Shown, American Car Shown ja Moottoripyöränäyttelyn tähän asti jättämän aukon. Näistä poiketen sen järjestämispaikaksi on kuitenkin valittu Lahti “Olenhan minä itsekin lahtelainen, mutta se ei ollut ratkaiseva syy Classic Motorshown järjestämiseen juuri täällä”, sanoo Risto Laine ja luettelee liudan seikkoja, jotka puoltavat nimenomaan Lahtea tämän tyyppisen tapahtuman paikaksi. “Lahden sijainti on jokseenkin paras mahdollinen siinä mielessä, että monet harrastajat haluavat tulla tämän tyyppisiin tapahtumiin omilla klassikkoautoillaan. Lahteen on tällä joukolla keskimäärin lyhyempi ajomatka kuin Helsinkiin.”

“Messukeskuksen tilat ovat myös tietenkin mainiot meidän tarkoituksiimme ja pistoraide tekee mahdolliseksi ajaa aivan messualueelle junalla. Näin pääsemme järjestämään Helsingistä tulijoille tilaisuuden matkustaa paikalle Ukko-Pekka höyryveturin vetämällä messujunalla.”

“Lisäksi aivan alueen vierestä löytyi vielä paikka historiallisten kilpa-autojen näytösajolle. Molempina tapahtumapäivinä tullaan kahdesti viemään läpi noin 15 auton näytös, jossa niillä ajetaan ylös Teivaanmäen tanssilavalle johtavaa tietä”, Laine paljastaa.

Lahden tapahtumakalenteriin Classic Motorshow istuu varsin luontevasti. “Sen ajankohta on aivan ihanteellinen”, kiittelee Lahti Travelin toimitusjohtaja Tiina Koivisto. “Se aloittaa Lahden monipäiväisten suurtapahtumien sarjan kesää kohti ja muodostuu toivottavasti siten perinteiseksi sesongin avaukseksi.”

Monine oheistapahtumineen Classic Motorshow tulee todella olemaan paljon enemmän kuin pelkkä näyttely. Ulkoalueillakin on siis paljon mielenkiintoista. Esimerkiksi Ukko-Pekan vetämä juna on yleisön nähtävänä suuren osan lauantaipäivästä. Messukeskuksen parhaat pysäköintipaikat taas varataan messuvieraiden vähintään 25 vuotta vanhoille ajokeille, joten jo siitäkin on tulossa tutustumisen arvoinen ja koko ajan uusiutuva kohde.

Classic Motorshowssa tullaan joka vuosi toteuttamaan valittua teemaa, mikä ensimmäisellä kerralla on tarkoituksella jätetty mahdollisimman avaraksi. Kuten edellä sanotusta jo ymmärtää, pyritään nyt hahmottamaan yleisesti moottorikäyttöisten ajoneuvojen tarinaa Suomessa. Näytteillepanijoiden kiinnostus tapahtumaa kohtaan on ollut niin suuri, että helmikuun puolivälissä vain muutamia näyttelypaikkoja oli enää varaamatta vaikka kaikki Lahden Messukeskuksen hallit ovat käytössä.

Liput tapahtumaan maksaa 15 eur/päivä. Tarkempaa tietoa Classic Motorshowsta ja oheistapahtumista päivitetään tapahtuman omille verkkosivuille osoitteessa www.classicmotorshow.fi

Lisätietoja:
Risto Laine
Puh. 0400 969 550

Niina Anonen
Puh. 040 772 8213

Scroll to Top