Vauxhall Viva oli aikoinaan yksi tavallisimmista perusautoista Suomessakin. Ensimmäinen malli, vuoden 1963 Viva HA jakoi vielä rakenteitaan saksalaisen GM-sisarensa Opel Kadettin kanssa, mutta seuraava mallipolvi HB oli kokonaan Britanniassa suunniteltu.
Viva oli teknisesti tavanomainen, mutta HB-mallista alkaen useimpien mielestä selvästi Kadettia viehättävämmän näköinen auto. Hinnoiltaan Vauxhallit olivat Opeleihin nähden houkuttelevia, mikä oli seurausta kroonisesti vahvasta D-markasta.
Sitten Ison-Britannian autoteollisuus alkoi ajautua syveneviin ongelmiin, joilta edes kansainväliset suurvalmistajat General Motors ja Ford eivät säästyneet. Vauxhallin maine alkoi sukeltaa suhteessa Opeliin ja Ford-asiakkaat päätyivät mieluummin saksalaiseen kuin englantilaiseen malliin. Syynä oli brittiautojen laadun romahtaminen, mikä puolestaan oli seurausta äärimmilleen kiristyneestä poliittisesta ilmapiiristä Englannin suurissa autotehtaissa.
Viestinnässä on aina tärkeä puhua siitä, mistä on puute: Vauxhall käynnisti jo 1960-luvulla HB-mallin kiukustuttamien asiakkaiden lepyttämiseksi kampanjan, joka Suomessa ristittiin ”Operaatio laadunvarmuudeksi”. Valitettavasti tulokset eivät näyttäytyneet kirkkaina asiakkaille asti, vaan Vauxhallin tähti jatkoi laskuaan.
Vuonna 1970 esiteltiin viimeinen kokonaan Englannissa suunniteltu Vauxhall, Viva HC. Teknisesti se oli ennallaan, mutta koreja oli muodistettu ja ne olivat edelleen kauniita. Uudet Vivat jaksoivat myydä hyvin vielä 1970-luvun alussa, mutta sen jälkeen syöksy oli jyrkkä.
General Motorsin amerikkalaiset johtajat vetivät johtopäätökset ja siirsivät Euroopan toimintojen painopisteen vakaampaan Saksaan. Vivan näyttämöltä poistumisen jälkeen Vauxhallit olivat enää Britannian markkinoille uudelleen nimettyjä Opeleita.
Vauxhall Viva HC Estate 1973 Juhana Jasmavaara