Yli kahdeksankymmentä harrastekerhoa esillä Classic Motorshowssa

Borgward-Seuran viime vuoden osastolla oli tuttavallinen tunnelma. Borgward-Seura nähdään myös tänä vuonna Classic Motorshowssa.

Harrastekerhot ovat klassikkoajoneuvoharrastuksen selkäranka, joiden rooli on merkittävä vanhojen ajoneuvojen säilymiseen. Kerhot tarjoavat jäsenilleen tietoa, ohjausta ja apua ajoneuvon hankintaan ja ylläpitoon. Tämän lisäksi kerhot järjestävät tapahtumia ja aktiviteetteja, joiden kautta pääsee tutustumaan samanhenkisiin ihmisiin, joilla on yhteiset kiinnostuksenkohteet.

Classic Motorshow on alusta alkaen toiminut kerhoille paikkana esitellä toimintaansa suurelle yleisölle. Järjestäjän harrastuskerhoille tarjoama tila on otettu avosylin vastaan ja useita kerhoja on ollut mukana Classic Motorshown alkuajoista lähtien. Tänäkin vuonna yhdistyksiä on paikalla merkkikerhoista keskusjärjestöihin yhteensä yli kahdeksankymmentä.

Monipuolisten kerho-osastojen lisäksi Classic Motorshowssa on useita klassikkoajoneuvoharrastajia kiinnostavia osastoja muilta alaan liittyviltä toimijoilta ja näyttelyviikonlopun aikana onkin mahdollista hoitaa yhdellä kertaa useita harrastukseen liittyviä hankintoja. Upeiden klassikkoajoneuvojen ihastelun lomassa on hyvä hetki mm. etsiä juuri sitä puuttuvaa varaosaa, tilata erikoisrenkaat, täydentää tarvikevarastot tai vaikka tilata alan lehti.

Scroll to Top