Pappamobiili
Autoni kutsumanimi johtuu siitä, että sain papaltani hänen 1988 uutena ostamansa Saabin ensiautokseni 17-vuotiaana 2008. Niinhän se menee, että autoharrastusperheessä kaikkea pitää rakentaa omaan makuun sopivaksi. Purin auton osiksi. Aloin opetella hitsausta isän opastuksella. Sen jälkeen oli korin pohjatöiden vuoro. Ammattilainen hoiti maalauksen. Tekniikkana oli aluksi alkuperäinen kaasutinmoottori. Ehtona tehokkaammalle tekniikalle oli, että pitää osoittaa ensimmäisen talven aikana, että vanhaa autoa kohdellaan asiallisesti. Ensimmäinen versio oli ”lammas suden vaatteissa”.
Hyvinhän se meni ja ilmeisesti olin Jämsässä ainut kevään ylioppilas, joka sai lahjaksi turbo 16 -moottorin. Syksyllä tekniikka meni vaihtoon ja auto katsastettiin uudelle tekniikalle. Alusta ja jarrut tehtiin uusiksi. Ajettavuus parani ja teho tuntui mukavalta. ”Pappis” oli ensimmäisen vuoden käyttöautona, mutta en raaskinut sitä sellaisena pitää, olihan siihen käytetty runsaasti aikaa ja rahaakin, vaan hankin Ruotsista Saab 9-5 Aeron käyttöautoksi. ”Pappis” jäi näin ollen harrasteeksi kesäajoon. Sisätiloja kohennettiin nahkajakkaroilla, sähkölaseilla, keskuslukolla jne, äänentoisto sai myös osansa. Ilmastoinnin ja vakionopeudensäätimen osat ovat kompressoria lukuun ottamatta paikallaan, mutta viime aikoina ei aikaa ole liiennyt auton rakentamiseen. Ehkä erikoisin ja vaikeimmin hankittu alkuperäinen Saabin varuste on ns. Bridge-spoiler, jota luullaan Biltema-tarvikkeeksi, mutta ei, Englannista se viimein löytyi, missä sitä käytettiin sikäläisten Carlsson-mallien varusteena. Aeron helmasarjan osia piti haalia ympäri Suomea, koska pystykeula-aeroja ei joka nurkalla ollut purettuna. Halusin säilyttää auton pystykeulaisena, koska se on jotenkin karun näköinen. Muutoksiin on käytetty pääosin Saabin omia varusteosia, jolloin sama tyyli on säilynyt kautta linjan. Ajolleen auto on tosi hauska, pappaa tosin ei olisi rattiin uskaltanut päästää, kun oli osoittanut rämäpäisyytensä mm. toisen Saabin kaadolla.
Miksikö auto on minulle omistajan helmi? Auton omistaja oli pappani, eli auto siirtyi kolmanteen polveen. Auton kunnostus ja rakentelu on opettanut monia taitoja. Tekniikka on tullut tutuksi. Auto on toiminut hienosti tekniikan vaihdon jälkeen. Muutoskatsastus oli helppo tapaus. Verrokkina oli Saab 900 T16 aero. Auto on minun helmeni ja tarkoitus säilyttää niin pitkään kuin mahdollista. Ajelu tällä helmellä on aina yhtä hauska kokemus. Väkisinkin suu menee virneeseen.





