Issigonisin Minissä tavoittama vallankumouksellinen tilankäyttö rohkaisi jatkamaan samalla tiellä. Jos kerran lähes kääpiömäiseen Miniin saatiin riittävät pikkuauton tilat, eikö samalla idealla saataisi keskikokoiseen autoon ison auton tilat?
Itse asiassa Issigonis oli 50-luvulla alun perin lennätellyt ajatusta Miniä isommasta mallista, mutta pääjohtaja Lordin Minin syntymään johtanut toimeksianto ajoi kiireellisyydessään kaiken ohitse. Niin pian kuin Mini oli tuotannossa, perheautosuunnitelmaan voitiin taas palata.
Minin sisäinen suunnittelunumero oli ollut ADO15, joten uuden keskikokoisen perheauton sisäiseksi koodiksi tuli ADO16. Suunnittelijoille jätettiin taas vapaat kädet sillä reunaehdolla, että oli käytettävä BMC:n A-sarjan moottoria. Minin 850-kuutioisen sijaan iskutilavuudeksi valittiin isompaan autoon paremmin sopiva 1,1 litraa, mutta muuten resepti oli ennallaan: moottori edessä poikittain, etuveto ja pyörät korin kulmissa.
Valmista tuli 1962 ja BMC 1100 nousi nopeasti Britannian myydyimmäksi autoksi. Hinta oli sopiva, tilat loistavat ja ajettavuus kunnossa. Uutuudessa otettiin käyttöön myös passiivinen hydraulinen jousitus – Hydrolastic – jota Issigonis oli alun perin kaavaillut jo Miniin, mutta aika oli loppunut kesken. Kun jousitus nyt oli valmiina, se otettiin käyttöön Minissäkin.
BMC:n tuolloiseen tapaan Issigonisin keskikokoista ihmeautoa myytiin vuosien kuluessa kaikilla yhtymän monilla merkeillä. Myös moottorin iskutilavuuden ilmoittavat mallimerkinnän numerot vaihtelivat – 1100, 1275, 1300 – mutta kysymys oli aina samasta A-sarjan moottorista.
ADO16-projektista alkunsa saanut malliperhe eli lopulta 12 vuotta, joiden kuluessa niitä valmistettiin yli 2,1 miljoonaa. Vuonna 1974 mallisto lopulta korvattiin Morris Marinalla ja Austin Allegrolla. Siinä sitten kävi, niin kuin kävi.
MG 1300 1968 Riku Kivirinta