suomeksi

Nostalgia veLahden Messukeskuksessa viikonloppuna järjestetty Classic Motorshow keräsi 19 477 kävijää klassikkoajoneuvojen, harrasteajoneuvokulttuurin ja nostalgian pariin.

Viikonloppu onnistui hyvin. Aurinkoinen sää suosi tapahtumaa, ja messuhallit täyttyivät kiinnostuneista kävijöistä.

– Olemme iloisia viikonlopun kokonaisuudesta. Tunnelma oli lämminhenkinen ja positiivinen alusta loppuun. Haluamme kiittää kaikkia kävijöitä, näytteilleasettajia, yhteistyökumppaneita sekä tapahtuman toteutuksessa mukana ollutta henkilöstöä, sanoo Classic Motorshown järjestäjän edustaja Risto Laine.

Viikonlopun aikana näyttelyvieraat valitsivat Omistajien helmet -yleisöäänestyksen voittajan. Omistajien helmiin ilmoitetttiin ennakkoon 88 harrasteajoneuvoa, joista yleisö äänesti verkossa kymmenen ajoneuvoa näyttelyosastolle loppukilpailuun. Vuoden 2026 voittajaksi valittiin lietolaisen Marko Ylisen Ford Taunus Coupe GT 2.0 V6.

Parhaan yhdistysosaston palkinnon sai Veteraanimoottoripyöräklubi ry, jonka osasto kunnioitti Ducati-moottoripyörämerkin 100-vuotista historiaa.

Classic Motorshow järjestetään Lahden Messukeskuksessa jälleen keväällä 2027. Tarkka päivämäärä julkaistaan toukokuun aikana.ti väkeä Lahteen – Classic Motorshowssa onnistunut näyttelyviikonloppu

Vuoden 2026 Omistajien helmeksi äänestettiin lietolaisen Marko Ylisen Ford Taunus Coupe GT 2.0 V6.

Classic Motorshown sisältöön on jo vuodesta 2018 kuulunut Omistajien helmet, joka esittelee yksityishenkilöiden tallien aarteita. Alkuvuonna kuka tahansa pystyi ilmoittamaan oman, vähintään 25-vuotiaan, helmensä mukaan kisaan, josta verkkoäänestyksellä valikoitui näyttelyviikonloppuna esille päässeet 10 ajoneuvoa. Näistä kymmenestä ajoneuvosta näyttelykävijät äänestivät suosikkiaan, ja Ylisen Ford Taunus Coupe GT 2.0 V6 kruunattiin Omistajien helmeksi 260 äänellä. Auto hurmasi äänestäjät tyylikkäällä olemuksellaan, pirteällä värillään ja vahvalla 70-luvun tunnelmalla, jotka tekevät siitä erottuvan kokonaisuuden myös kovatasoisessa finalistijoukossa.

Ylisen Ford Taunus Coupé GT:n löytyi pitkän etsinnän tuloksena, kun haussa oli juuri oikeanlainen coupé, jossa yhdistyvät mallin sporttisuus ja ajamisen ilo. Vuoden 1973 Taunus vastasi toiveisiin erinomaisesti, ja siitä muodostui nopeasti tärkeä osa Ylisen harrastusta. Autoa on pidetty huolella ja sen alkuperäistä henkeä kunnioittaen, mikä näkyy sekä ulkonäössä että ajokokemuksessa. Taunus tarjoaa omistajalleen ennen kaikkea nautinnollisia ajokilometrejä ja mahdollisuuden sukeltaa aikakauteen, jossa ajaminen oli aidosti elämyksellistä

Omistajien helmien toiselle sijalle sijoittui hämeenlinnalaisen Jyrki Virtasen Lincoln Capri Coupe vuodelta 1955 ja kolmanneksi vantaalaisen Vesa Peuran Citroën Camionette vm. 1974.

Toiseksi sijoittui hämeenlinnalaisen Jyrki Virtasen Lincoln Capri Coupe.

Vantaalaisen Vesa Peuran Citroën Camionette sai kolmanneksi eniten ääniä.

Classic Motorshown järjestäjä palkitsee vuosittain parhaan yhdistysosaston 2000 € kannustusrahalla. Tänä vuonna palkittiin Veteraanimoottoripyöräklubi.

Parhaan yhdistysosaston arvioinnissa merkitsee osaston kokonaisuus, jonka näytteilleasettaja toteuttaa. Veteraanimoottoripyöräklubi onnistui osastollaan toteuttamaan kustannustehokkaasti Ducati-moottoripyörän 100-vuotista historiaa kunnioittavan tyylikkään osastokokonaisuuden. Yhdistyksen puolesta palkintoshekin vastaanotti Mikko Kentta.

Mikko Kentto kertoi vitsailleensa ennen näyttelyä, että tänä vuonna kerho tavoittelee parhaan yhdistysosaston titteliä. Toteutuksessaan kerho halusi maksimaalisoida osastolle tulevien ajoneuvojen määrän ja asetella moottoripyörät niin, että niitä pystyisi kuvaamaan hyvin ja samalla liikkua mukavasti osastolla. Ratkaisuksi keksittiin moottoripyörien kuljetuslaatikot, jotka reunustivat kauniisti osastoa ja mahdollistivat ajoneuvojen siistin esillepanon.

Veteraanimoottoripyöräklubin osasto sijaitsee A-hallissa, paikalla A16.

Lahden Messukeskuksessa viikonloppuna järjestettävä Classic Motorshow 2026 käynnistyi lauantaina erinomaisissa tunnelmissa. Näyttelyn avauspäivänä tapahtumassa vieraili yhteensä 11 539 kävijää.

Classic Motorshow jatkuu vielä sunnuntaina, jolloin ovet ovat avoinna klo 10–17.

Itsenäinen Lancia oli merkki, joka kulki aivan omia polkujaan ja teki ratkaisuja, joita muut eivät uskaltaneet edes harkita. Vertailukohdaksi ei kelpaa kuin Citroën, joka myös pisti piut paut muiden tekemisille ja sovinnaisille ratkaisuille.

Lancian ensimmäisyyksien luettelo on vaikuttava: itsekantava korirakenne ja etupyörien erillisjousitus vuoden 1922 Lamdassa, ensimmäinen sarjatuotantoon yltänyt V4-moottori ja täydellinen erillisjousitus vuoden 1937 Apriliassa ja ensimmäinen onnistunut V6-moottori vuoden 1950 Aureliassa.

Vuonna 1957 esitelty Flaminia sai vakiintuneen tavan mukaan mallinimensä Rooman keisarin rakennuttamasta valtatiestä, tässä tapauksessa Via Flaminiasta. Flaminia oli malli, jonka piti jatkaman Aurelian menestystä seuraavalle vuosikymmenelle. Edeltäjältään se peri monia hyveitä: itsekantavan korin, erillisjousituksen, 60° V6-moottorin ja taka-akselin yhteyteen sijoitetun vaihteiston.

Italialaiseen tapaan korimalleja oli useita, eivätkä ne olleet helpoimman kautta tehtyjä. Perusmalli oli neliovinen sedan, italialaisittain Berlina. Sen lisäksi tehdas tarjosi lyhennetylle akselivälille sommiteltua Pininfarinan nelipaikkaista coupéta ja näiden lisäksi vielä Touringin ja Zagaton alumiinikorisia erikoismalleja GT, GTL, Sport ja Super Sport.

Flaminia ei 1960-luvun automaailmassa ollut parhaimmillaan 150 hevosvoiman moottoritehollaan nopeimpia, mutta hienostuneimpia kylläkin. Useimmista muista valmistajista poiketen kaksioviset olivat suositumpia kuin Berlina, mutta moderneilla mittapuilla valmistusmäärät olivat aivan riittämättömät. Kaikkiaan Flaminian monia malleja valmistettiin 1957-70 vain alle 13 000 kappaletta; Ford Mustangia valmistettiin suosionsa huipulla 1965 saman verran viikossa.

Lanciat olivat hienostuneita ja upeita autoja, mutta liiketaloudellisesti toivottomia. Merkki ajautui Fiatin omistukseen vuonna 1969.

Tommi Mäkisen ensimmäisestä rallin maailmanmestaruudesta 30 vuotta

Kaudella 1994 Tommi Mäkinen oli jo lopettamassa koko ajajauraansa, kun Ford tarjosi hänelle Miki Biasionilta vapautunutta autoa Suomen MM-ralliin. Mäkinen hallitsi hermonsa täydellisesti ja ajoi sensaatiomaiseen voittoon. Ykköstilan jälkeen hänen eteensä tuotiin sopimustarjoukset Mitsubishilta ja Fordilta, joista puuppolalainen päätyi ensin mainittuun.

”Antakaa minulle Tommi Mäkinen niin minä annan teille MM-voittoja”, tallipäällikkö Andrew Cowan esitti Mitsubishin johdolle ja he suostuivat pyyntöön.

Valinta oli täydellinen, sillä Mäkisestä ja Mitsubishista muodostui koko 90-luvun menestynein rallityöyhteisö. Seitsemän kautta kestäneen yhteistyön aikana he voittivat neljä perättäistä maailmanmestaruutta (1996–1999) ja 22 rallin MM-osakilpailua. Kaksi ensimmäistä mestaruuttaan Tommi ajoi yhdessä Seppo Harjanteen kanssa ja kahteen seuraavaan hänet luotsasi Risto Mannisenmäki.

Mitsubishi starttasi kauteen 1996 A-ryhmän Lancer Evo III:lla. Talli päätti ajattaa Mäkistä ensimmäistä kertaa koskaan MM-kalenterin jokaisessa osakilpailussa, eikä puuppolalainen pettänyt: kausi 1996 päättyi MM-kultajuhliin.

Mestaruuskaudellaan Mäkinen voitti Lancer Evo III:lla yhdeksästä MM-osakilpailusta viisi; Ruotsin, Kenian Safari-, Argentiinan, Suomen ja Australian MM-rallit. Kauden aikana hän ylsi 65 pohja-aikaan ja keräsi ennätyspistesaaliinsa 123 MM-pistettä.

Maailmanmestaruusauto Mitsubishi Lancer Evo III

Mitsubishi rakensi nelivetoisesta Lancerista kaikkiaan seitsemän A-ryhmän rallievoluutiota. Sarjan menestyneimmäksi numeroksi jäi kolme, jolla Tommi Mäkinen voitti kaudella 1996 yhdeksästä MM-osakilpailusta viisi sekä kauden päätteeksi ensimmäisen kuljettajien maailmanmestaruutensa.

Lancer Evo III:n kaikki korinosat oli muotoiltu huolellisesti tuulitunnelissa. Auton iso takasiipi oli aikansa kookkain ja auton jousitusta oli kehitetty eteenpäin. Teknisesti suurin uudistus oli PCC-järjestelmä (Post Combustion Control System), joka piti turbon ahtopainetta yllä, vaikka kuljettaja olisi joutunut hetkellisesti nostamaan jalan kaasupolkimelta. Auton kookas takasiipi lisäsi taka-akselin taakse kohdistuvaa aerodynaamista painoa ja takarenkaiden pitoa merkittävästi yli 120 km/h nopeudessa.

Mäkinen oli tyytyväinen mestaruusautonsa ajo-ominaisuuksiin ja etenkin luotettavuuteen.

”Lancer III:n paras ominaisuus oli sen ajettavuus ja vääntävä moottori. Auto vaati erilaisen ajotyylin; mutkaan piti ajaa aina niin sanotusti etukulma edellä”, Tommi totesi kilpuristaan.

Tekniikkaa

Moottori: 4-sylinterinen turboahdettu rivimoottori. 16-venttiiliä, kaksi kannen yläpuolista nokka-akselia. ECI-Multi -monipistesuihkutus.

Kuutiotilavuus (cm3): 1997

Teho (hv/r/min): 320/6000

Vääntö (Nm/r/min): 440/4000

Vaihteisto: 6-vaihteinen X-Trac. Jatkuva neliveto, aktiivinen etu- ja keskilukko, mekaaninen takalukko. Tehostettu hammastanko-ohjaus.

Jarrut: Edessä ja takana jäähdytetyt levyjarrut sekä 4-mäntäiset jarrusatulat.

Jousitus: Edessä ja takana Öhlins-iskunvaimentimet, edessä MacPherson erillisjousitus ja kierrejouset, takana erillinen monilinkkijousitus ja pitkittäiset tukivarret.

Paino (kg): 1330 kg

Päitsi – suuri suomalainen seikkailu

Päijänteen ympäriajo järjestettiin ensimmäisen kerran 1927, joten vuonna 2027 ajetaan 100-vuotisjuhlakilpailu. Koska sotavuosina ja koronapandemian aikana kilpailua ei järjestetty, on vuoden 2027 kilpailu järjestyksessä 91.

Päijänteen ympäriajo on Suomen tunnetuin enduron eli luotettavuusajon kilpailu. Keväisin ajettava ”Päitsi” on kansainvälisessäkin mittakaavassa yksi vanhimmista yhä ajettavista moottoripyöräkilpailuista.

Tavanomaisiin endurokilpailuihin verrattuna Päitsi on huomattavasti pidempi, ja siksi kilpailu on monille harrastajille vuotuinen koitos, jossa jo maaliin pääsy on voitto.

Kilpailun formaatti on muuttunut hieman vuosien aikana, mutta se on aina uudistunut perinteitä kunnioittaen. Kilpailun alkuaikoina ajajilla ei ollut yötaukoja, vaan kilpailu ajettiin siten, että lähtö oli Helsingistä lauantaina ja kilpailijat saapuivat takaisin Helsinkiin sunnuntaina iltapäivällä.

Reitillä oli vain kolme kokoomataukoa, jotka kestivät noin kaksi tuntia, jos kilpailija saapui sinne aikataulussa – harvat saapuivat. Muuten kilpailijat ajoivat läpi yön. Tällä tavalla kilpailu ajettiin vuosina 1927–1976.

Vuosina 1977–1985 ajettiin kaksipäiväinen kilpailu, jonka yötauko oli Joutsassa. Vuosina 1986–1987 ajettiin alkuperäisen aikataulun mukainen kilpailu ilman yötaukoa. Vuonna 1988 siirryttiin kolmipäiväiseen kilpailuun, ja yötaukopaikat vaihtelivat eri vuosina Järvenpään, Joutsan, Heinolan, Lahden, Vierumäen ja Vääksyn kesken.

Vuonna 2013 siirryttiin takaisin alkuperäiseen kaksipäiväiseen kilpailuun, mutta lähtöpaikka siirrettiin ensimmäistä kertaa pääkaupunkiseudun ulkopuolelle, Vierumäelle. Viime vuosina yötauko on ollut Vääksyssä.

Vuosina 2017 ja 2018 Päijänteen ympäriajo oli myös enduron MM-sarjan osakilpailu. Kilpailussa kamppailtiin 1930-luvulta 80-luvulle saakka myös Suomi-Ruotsi -maaottelu.

Nykymuodossaan kaksipäiväisenä kilpailussa ajetaan noin 800 kilometriä. Päitsin perinteisiin kuuluvat myös pimeällä ajettavat erikoiskokeet, jotka otettiin uudelleen ohjelmistoon 2000-luvun alussa. Kilpailun voittaja saa vuodeksi haltuunsa ns. Päijännekilven, jonka saa kolmella kiinnityksellä omakseen. Kilpiä on valmistettu 11 kappaletta, ja kahden kilven voittajia ovat vain Mika Ahola ja Heikki Timonen.

Päitsi on ”suuri suomalainen seikkailu” joka synnyttää vuosittain uusia hienoja tarinoita suomalaisen moottoriurheilun kultaiseen kirjaan.

Vuonna 1966 Martti Pesonen loukkasi polvensa endurossa ja päätti siirtyä Jarno Saarisen ja Teuvo Länsivuoren houkuttelemina asfalttiradoille. Aika oli otollinen, sillä Keimolaan oli juuri valmistunut moottorirata ja Ahveniston moottoristadion oli rakenteilla.

Pesonen tunsi Suzukin Suomen-maahantuonnista Jarmo Vasaman, ja hankki Suzuki T20:n, jonka rakensi tehtaan tarkoilla ohjeilla aidoksi TT-kilpapyöräksi. Talven yli rakennettu pyörä valmistui vasta juuri ennen toukokuun alussa ajettuja Ruissalon TT-ajoja. Sisäänajo tehtiin ajamalla pyörä kuuluisan Lopen Sepän, Kari Salosen, pajalta suoraan kilpailupaikalle.

Martti Pesonen osallistui Suzukillaan Keimolan ensimmäisiin moottoripyöräkilpailuihin 28.5.1967 ja sijoittui kolmanneksi. Kauden 1967 jälkeen Pesonen myi Suzukinsa, mutta osti sen 80-luvun alussa takaisin itselleen.

Omistaja Martti Pesonen

Auto saapui Suomeen 20.6.1967 ja tullaus tehtiin 9.10.1967. Auto on rakennettu uutena rata-autoksi, eikä sitä ole koskaan rekisteröity liikennekäyttöön. Samalla auto on muutettu näyttämään Cooper S MK2:lta, mutta takalasi on kuitenkin kapea (MK1). Moottori on Cooper S 1275, jonka voimaa välittää edelleen suorakytkentätyyppinen Knight-vaihteisto.

Matti Brännare kilpaili Oy Voimavaunu Ab:n omistamalla Minillä ainakin Artukaisissa 5.5.1968 ennen kuin osti sen itselleen 28.10.1968. Brännare kilpaili autolla 1968-1971. Vuodesta 1987 vuoteen 2024 auto on ollut varastoituna.

Vuonna 2024 auto kunnostettiin täysin ja entisöitiin vastaamaan Brännaren aikaista ulkoasua kilpailuvuosilta 1968-1969.

Omistaja Pertti Röman

Motoralilla oli markkinointisyistä myymälä Keimolan varikkoalueella. Yrityksen pitkäaikainen markkinointipäällikkö Toivo ”Topi” Rope oli myymälässä Keimolan kansainvälisten Grand Prix -kisojen aikana 1966, kun sisään astui Joakim Bonnier, joka oli siihen aikaan paitsi tunnettu kuljettaja, myös naistenlehtien sivuilta tuttu komistus. Myymälässä ei ollut vieraskirjaa, mutta kekseliäs Topi pyysi kuljettajaa raapustamaan nimmarinsa tussilla myymälän oveen.

Tämän jälkeen jokainen myymälään astellut huippukuljettaja sai kynän vuorollaan käteensä, ja oveen kertyi nimiä kuten Jim Clark, Jack Brabham, Dennis Hulme, Graham Hill ja Jochen Rindt.

Keimolan moottoriradan tarinan 1970-luvulla päättyessä Topi repäisi oven pintapahvin mukaansa ja tallensi samalla palan autourheilun ja Motoralin historiaa.

Omistaja Motoral Oy