Keimolan moottoristadionin (1966–1978) avajaisista 60 vuotta
Eläintarhanajojen päättymisen jälkeen 1963, suomalainen autourheiluväki etsi kiivaasti uutta suorituspaikkaa tilalle. Ehdotuksia oli muutama, joista Eltsun 14-kertaisen voittajan Curt Lincolnin ehdotus modernin ja turvallisen moottoristadionin rakentamisesta Vantaan Keimolaan, päätyi lopulta toteutusasteelle.
Vuonna 1965 Lincoln vuokrasi Vantaan kaupungin Keimolan kylästä Helsinki-Hämeenlinnantien varrelta 52 hehtaaria vetistä metsäaluetta ja radan rakennustyöt käynnistettiin pikavauhtia saman vuoden syksyllä. Radan sijainti oli ihanteellinen: noin 20 km Helsingin keskustasta, hyvien kulkuyhteyksien varrella, ja lisäksi maamme suurimman kansainvälisen lentokentän välittömässä läheisyydessä.
Keimolan moottoristadionin 3300 metriä pitkä rata valmistui 60 vuotta sitten avajaiskilpailun kynnyksellä alkukesästä 1966. Kesäkuun 12. päivä Helsingin Vauhtikisojen nimellä ajettua kilpailua edelsi radan viralliset avajaiset ja kunnian radan yli vedetyn silkkinauhan leikkaamisesta sai itse oikeutetusti moottoristadionin isä Curt Lincoln.
Keimolan moottorirataa kierrettiin myötäpäivään. VW- ja BP-kaarteet, ”currenkurvat” sekä ennen pääsuoraa makkaramainoksesta tunnettu ”saunalenkki” -kaarre iskostuivat moottoriurheilua seuranneen yleisön mieliin. Ikimuistoisia maamerkkejä olivat myös Keimolan 16 metriä korkea tuomaritorni, jättiläismäinen ”norttiaski” sekä yli kilometrin pitkän pääsuoran yli kulkenut betoninen Neste-kaari. Keimolan moottoristadion täytti 60-luvulla kaikki kansainväliset vaatimukset.
Radan yleisökapasiteetti oli 50 000 katsojaa, joista 5 000 pääsi istumaan. Avajaiskilpailun 20 000 katsojaa oli radan puuhamiehille pettymys. Tuoreessa muistissa oli Eläintarhanajojen 50 000 katsojan taso.
Keimolan moottoristadionin toiminta oli avajaisista lähtien vilkasta ja radan löysivät myös kansainväliset ajajasuuruudet. Vuosina 1966 ja 1967 Keimolassa järjestettiin kutsukilpailuja, joista F2- ja F3-autoilla ajetussa ”Mestarit radalla” –kilpailussa nähtiin F1-luokan maailmanmestareita, kuten Jack Brabham, Denis Hulme, Graham Hill, Jim Clark sekä Jochen Rindt. Kaudella 1967 radalla kilpailivat ensimmäistä kertaa myös ratamoottoripyörät.
Vuonna 1968 Curt Lincolnin ratayhtiön voimavarat olivat lopussa. Hän myi yhtiönsä vielä saman vuoden lokakuussa Wihuri-Yhtymälle. Vuonna 1968 radalla nähtiin ensimmäisen kerran Keimola 500 -ajot, joissa kilpailun kesto oli sidottu 500 kilometriin, mikä käytännössä tarkoitti 152 ratakierrosta sekä prototyyppien Interserie-sarjan kilpailuja, joissa lähes 1000 hv autot murskasivat rataennätyksiä siellä missä kilpailivatkin – myös Keimolassa.
Vuonna 1970 Interserie-lähdössä kilpailivat tulevat F1-tähdet Itävallan Niki Lauda sekä Ruotsin Ronnie Pettersson, mutta prototyyppilähtöjen kuningas oli Leo Kinnunen. Vuonna 1971 hän ajoi Keimolan ennätysyleisön yli 30 000 katsojan edessä voittoon lähes minuutin erolla ja vuotta myöhemmin kolmella kierroksella! Samaisessa kisassa Kinnunen kiidätti Porschensa Keimolan rataennätykseen 1.11,74, joka vastasi 165,4 km keskituntinopeutta.
Kun vuoden 1972 Interserie-kilpailut jäivät Keimolassa viimeisiksi niin Euroopasta oli tulossa jo uusi laji. ”Euroopan kovimmat umpiluut”, kuten Keimolassa ajettuja rallicrossajoja 70-luvun alkuvuosina suomalaisyleisölle mainostettiin, piristivät ratatoimintaa ja vauhdikas kontaktilaji löysi yleisönsä myös Suomesta. Keimolan rallicrossradan työt aloitettiin vuonna 1973 ja vuotta myöhemmin Björn Waldegårdin voittoon päättynyt avauskilpailu ajettiin EM-arvoisena. Vuonna 1976 ”umpiluut” keräsivät puutteellisista katsomotiloista huolimatta peräti 12 000 katsojaa.
Samaisella radalla ajettiin kilpaa myös 1500-markkaa luokassa eli nykyisessä JM-luokassa. Talvisin rataa hyödynnettiin liukkaankelin harjoitusratana ja kesäisin Keimolan varikolle kerääntyivät jopa taloudellisuusajon harrastajat. Myös Suomen ensimmäiset kiihdytyskilpailut ajettiin Keimolan moottoriradan pääsuoralla 1975.
Keimolan moottoristadionin rata sekä alueen katsomo- ja oheistilat olisivat vaatineet kunnostustoimia 70-luvun puolivälissä, joihin ei löytynyt varoja. Samanaikaisesti rataa vastustaneen Kivistön asukasyhdistyksen ääni kantautui yhä voimakkaammin Vantaan kaupungin korviin. Helsinki-Vantaan jatkuva lentokenttämelu ei ollut asukasyhdistykselle häiriöksi, mutta Keimolan moottoriradalta aika ajoin kantautuneet äänet koettiin ärsyttäviksi.
Rata tuotti myös tappiota, eikä sille haluttu Wihuri-Yhtymän puolelta pumpata enää penniäkään rahaa. Samaan aikaan suomalainen rata-autoilu eli lamassa. Osanottajapulan takia SM-luokkia yhdisteltiin, mutta tekohengitys ei saanut yleisöltä tukea ja se johti Keimolan Stadionyhtiön ylitsepääsemättömiin taloudellisiin vaikeuksiin.
Vuonna 1978 Keimolassa elettiin viimeistä toimintavuotta. Alueen karting-radalla kilpaili samanaikaisesti eräs lupaava 10-vuotias ajajalupaus Mika Häkkinen, joka viimeisenä toimintavuonna voitti Keimolan FK-mestaruuden.
Kilpaelämä Keimolan moottoristadionilla päättyi 20.–21. lokakuuta 1978 komeasti maailmanennätykseen, kun Tekniikan ja Vauhdin Maailma -lehtien toimituksista koottu joukkue ajoi yhtä kovaa eteen- ja taaksepäin kulkeneella, portaattomalla variomatic-vaihteistolla varustetulla Volvo 343:lla radalla takaperin ajon 24 tunnin ME-tuloksen.
Aikaisempi 386 km ME murskaantui täydellisesti, kun suomalaisryhmä peruutteli ”hihna-Volvolla” rataa ympäri yhteensä 533 kierrosta eli 1769,6 km, keskinopeudella 73,73 km/h! Ennätys on yhä voimassa.