Itsenäinen Lancia oli merkki, joka kulki aivan omia polkujaan ja teki ratkaisuja, joita muut eivät uskaltaneet edes harkita. Vertailukohdaksi ei kelpaa kuin Citroën, joka myös pisti piut paut muiden tekemisille ja sovinnaisille ratkaisuille.
Lancian ensimmäisyyksien luettelo on vaikuttava: itsekantava korirakenne ja etupyörien erillisjousitus vuoden 1922 Lamdassa, ensimmäinen sarjatuotantoon yltänyt V4-moottori ja täydellinen erillisjousitus vuoden 1937 Apriliassa ja ensimmäinen onnistunut V6-moottori vuoden 1950 Aureliassa.
Vuonna 1957 esitelty Flaminia sai vakiintuneen tavan mukaan mallinimensä Rooman keisarin rakennuttamasta valtatiestä, tässä tapauksessa Via Flaminiasta. Flaminia oli malli, jonka piti jatkaman Aurelian menestystä seuraavalle vuosikymmenelle. Edeltäjältään se peri monia hyveitä: itsekantavan korin, erillisjousituksen, 60° V6-moottorin ja taka-akselin yhteyteen sijoitetun vaihteiston.
Italialaiseen tapaan korimalleja oli useita, eivätkä ne olleet helpoimman kautta tehtyjä. Perusmalli oli neliovinen sedan, italialaisittain Berlina. Sen lisäksi tehdas tarjosi lyhennetylle akselivälille sommiteltua Pininfarinan nelipaikkaista coupéta ja näiden lisäksi vielä Touringin ja Zagaton alumiinikorisia erikoismalleja GT, GTL, Sport ja Super Sport.
Flaminia ei 1960-luvun automaailmassa ollut parhaimmillaan 150 hevosvoiman moottoritehollaan nopeimpia, mutta hienostuneimpia kylläkin. Useimmista muista valmistajista poiketen kaksioviset olivat suositumpia kuin Berlina, mutta moderneilla mittapuilla valmistusmäärät olivat aivan riittämättömät. Kaikkiaan Flaminian monia malleja valmistettiin 1957-70 vain alle 13 000 kappaletta; Ford Mustangia valmistettiin suosionsa huipulla 1965 saman verran viikossa.
Lanciat olivat hienostuneita ja upeita autoja, mutta liiketaloudellisesti toivottomia. Merkki ajautui Fiatin omistukseen vuonna 1969.