Kaikki klassikkoautot ovat harvinaisia – mutta harvat ovat korvaamattomia.
Tämä auto on kulkenut historian, perheen ja kolmen sukupolven mukana. Sen tarina alkaa Saksasta, Darmstadista pormestarin virka-autona, mutta sen merkitys syntyy vasta vuosikymmeniä myöhemmin, isän ja pojan yhteisissä kesissä sekä halussa siirtää vastuu ja tarina eteenpäin.
Autoa on entisöity ja kunnostettu huolella vuosikymmenten ajan. Se ei ole koskaan ollut vain ”valmis”, vaan aina työn alla – aivan kuten elämä itse. Minulle auto tuli osaksi arkea jo 7‑vuotiaana. Vietin kesiä isäni luona Saksassa, ja niihin kesiin kuului aina yksi vakioelementti: yhdessä vietetty aika auton parissa. Opin jo lapsena, että autot eivät ole vain peltiä ja pultteja, vaan muistoja, kärsivällisyyttä ja yhdessä tekemistä.
Viime kesänä isäni toi auton Suomeen ja antoi sen ennakkoperintönä minun huolehdittavakseni. Hetki oli merkityksellinen: vastuu siirtyi, mutta tarina jatkuu. Auto ei vaihtanut omistajaa – se siirtyi seuraavaan vaiheeseen suvun sisällä.
Autosta on ollut perheellemme valtavasti iloa, ja sitä on aina pidetty ennen kaikkea säilytettävänä, ei kulutettavana. Tavoitteena ei ole täydellisyys vitriinissä, vaan elävä klassikko, joka säilyy hyvässä kunnossa ja jonka tarina kasvaa vuosien myötä.
Tänä päivänä katson autoa myös tulevaisuuden näkökulmasta. Nyt nelivuotiaat kaksospoikani ovat jo käyneet istumassa etupenkillä ja kyselleet, ”kenen auto tämä on”. Vastaukseni on aina sama: meidän. Toiveeni on, että aikanaan he saavat auton vastuulleen – aivan kuten minä sain omaltani – ja että auto pysyy suvussa, kulkien sukupolvelta toiselle. Tämä auto ei ole vain klassikkoautonäyttelyn kohde. Se on kertomus ajasta, perheestä ja siitä, miten yksi auto voi sitoa kolme sukupolvea yhteen.
