Ylisanoista ei ollut tulla loppua, kun NSU Ro80 esiteltiin loppuvuodesta 1967. Tiedettiin, että NSU oli panostanut lujasti wankelmoottoriin, mutta uusi ihmeauto oli paljon enemmän kuin kaksikammioinen voimanlähteensä. Se oli ilmestys.
Isossa NSU:ssa oli kaikki: moderni ulkonäkö, värinätön voimalinja, puoliautomaattinen vaihteisto, täydellinen erillisjousitus, nelipyörälevyjarrut ja tehostettu hammastanko-ohjaus. Ajokokemuksena se oli täydellinen: auto tuntui lapsellisen helpolta ja turvalliselta vielä 180 km/h:n nopeudessa. Tulevaisuus oli tässä ja nyt. NSU oli matkalla tähtiin ja suuret autonvalmistajat lunastivat kilpaa wankelmoottorin lisenssejä.
NSU Ro80 valittiin itseoikeutetusti Vuoden autoksi Euroopassa vuonna 1968. Kaikki oli kuitenkin liian hyvää ollakseen totta, ja sitten taivas putosi niskaan.
Wankelmoottorissa kolmiomainen mäntä kiertää epitrokoidin muotoisessa kammiossa. Rakenne on kevyt ja näennäisen yksinkertainen, sillä kaikki liike on pyörivää, perinteisen polttomoottorin väkivaltaisesti edestakaisin liikkuvia osia tai venttiilikoneistoa ei tarvita.
Pahaksi onneksi wankelmoottorin männänkärkien tiivistäminen ei vielä ollut hallinnassa. Uusien uljaiden Ro80:ien moottorit kieltäytyivät käynnistymästä, kun takana oli pahimmillaan vasta 25 000 kilometriä. Syynä olivat vuotavat männänkärkien tiivisteet. Lisäksi valmistajan ilmoitus 11 l/100 km -kulutuksesta osoittautui optimistiseksi, sadalle kilometrille kului usein 15 litraa tai enemmänkin. Tämä yksityiskohta sulki öljykriisin tullen lopullisesti wankelmoottorin kuningastien.
NSU ajautui vaikeuksiin ja joutui Volkswagenin nielaisemaksi vuonna 1969. Samassa yhteydessä NSU:n Suomen-maahantuonti siirtyi Suomen Koneliikkeeltä Veholle. Koneliike toi Suomeen muutamia autoja, mutta Vehon tuonnista ei ole varmaa tietoa.
NSU Ro80 1969 Pentti Pihlaja-Kuhna