Omistajien helmien finalistit ovat tässä

Omistajien helmien äänestys on nyt päättynyt ja osastolle pääsevät ajoneuvot ovat selvillä. Omistajien helmet herätti paljon kiinnostusta. Ajoneuvoja ilmoitettiin mukaan 77, ja verkkoäänestyksessä annettiin kaikkiaan 2 852 ääntä.

Omistajien helmi 2022 julkistetaan vappupäivänä

Kisa ei ole vielä suinkaan päättynyt, vaan vappuviikonlopun Classic Motorshowssa kävijät saavat antaa äänensä jollekin näistä kymmenestä finalistista. Näiden äänien perusteella valikoituu kovasta kärkikymmeniköstä voittaja, Omistajien helmi 2022, joka palkitaan näyttelyn yhteydessä sunnuntaina 1.5. klo 16.00. 

Tämän kevään näyttelyssä nähtävä kärkikymmenikkö on seuraava:

Fiat 500 Van, 1961 – Kari Pynnä, Rovaniemi

Harvinainen Joulupukin apuri

Tämä pikkuinen pakettiauto Fiat 500 VAN on toiminut usean kerran Joulupukin apuna, käynyt Italiassa asti Pukin asioilla. Pakettiautona harvinaisuus, edes Italian Fiat 500 kerho ei ole nähnyt tuollaista muuten kuin joissain tehtaan esitteissä.

Ajatella, että 60 vuotta sitten pakettiautona toimi auto, jonka tavaratilan koko oli melkein yksi kuutiometri, kantavuutta 360 kiloa ja sitä kuljetti kaksisylinterinen 500-kuutioinen moottori, jossa tehoa 17,5 heppaa.

Autossa on ollut nämä Turun rekisterikilvet koko elämänsä ajan ja nyt se on liikkunut minulla Rovaniemellä Joulupukin asioilla vuodesta 2009. Auto on nyt vanhin rekisterissä oleva Fiat pakettiauto, ja se on valmistunut Torinossa 30.5.1961.

Ford Cortina GT2000, 1972 – Heli Valtonen, Imatra

Lunastuskunnosta pelastettu harrasteauto

Olen halunnut omistaa Cortinan jo 15-vuotiaasta saakka. Hankin ensimmäisen Cortinan 18-vuotiaana. Tämän keltaisen Gt:n ostin vuonna 1990. Se palveli ympärivuotisena käyttöautona, pieniä taukoja lukuun ottamatta aina vuoteen 2006 saakka. Silloin alkoi entisöinti, jonka jälkeen vuonna 2007 se museokatsastettiin. Sen jälkeen Cortina on ollut harrasteautona ja sillä on käyty monet harrastetapahtumat joka kesä.

Vuonna 2016 olimme Goodwood revival -tapahtumassa Englanissa. Sanoin että Cortinalla olisi kiva tulla tänne. Näin päätettiin tehdä ja matkat varattiin syyskuulle 2019. Viikko ennen juhannusta 2019 kuitenkin kuorma-auto ajoi Cortinan perään. Auto meni niin sanotusti lunastukseen. Se ehdittiin kuitenkin korjata ennen reissua, mikä onnistui ilman ongelmia ja oli ikimuistoinen.

Todennäköisesti en myy Cortinaa ikinä. Ajan sillä niin kauan kuin saan ajaa autolla ja bensa-autolla saa ajaa.

GAZ (Volga) M21, 1957 – Siiri Kliss, Tallinna, Viro

Koko elämän rinnalla kulkenut kumppani

GAZ M21 vieri ulos neuvostoliittolaisen Gorki-autotehtaan portista vuonna 1957 ja siitä tuli vanhempieni ajoneuvo jo vuosia ennen syntymääni. Isäni osti auton käytettynä vuonna 1960 silloisesta Leningradista. Tästä tuli virolaisessa pikkukaupungissa Haapsalussa heti kaupungin hienoin auto! Sitä suorastaan jonotettiin hääautoksi.

Kun synnyin, isäni kuskasi minut vastasyntyneenä sairaalasta kotiin luonnollisesti Volgalla ja koko elämäni siitä eteenpäin on vierähtänyt yhtä matkaa tämän auton kanssa. Matkat ovat vieneet perheineen joko maaseudulle, sukuloimaan suurkaupunkiin Tallinnaan, kylpylään, pioneerileireille ympäri Viroa, tai turistiretkille Latviaan – aina samainen (bensan)katku salongissa. Samalla autolla opin ajamaan autoa, kun täytin 16 vuotta. Istuin tyynyllä, jotta näkisin konepellin ylitse ulos, vaikka silloin jalat eivät tahtoneet ylettyä kovin hyvin polkimiin asti.

Lapsuudessani Volgan lempinimi oli Tiikeriauto sen takaikkunassa makaavan silmillään suunta- ja jarruvaloja näyttävän tiikerin mukaan. Isäni piti autosta hyvää huolta: huolsi jatkuvasti, eikä ajanut koskaan talvella. 1970-luvun lopulla hän peruskorjasi sen itse. 1990-luvun lopusta lähtien hän ei käyttänyt autoa enää päivittäin. Auto seisoi säilössä autotallissa.

Ja sitten, vuoden 2017 keväällä, lähes kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen, tuli taas uutta menoa. Ensin auto laitettiin teknisesti ajokuntoon, sen jälkeen maalattiin uudelleen. Tänä vuonna kunnostettiin salonki sisältä.

Joskus esineet kertovat tarinoita, joskus jopa sinun oman elämäntarinasi. Ne säilyttävät muistoja, tallentavat hyviä tuntoja ja ovat ikään kuin elämänkumppaneitamme. Tämä auto on minun elämäntapani, arvoni, arvostukseni.

Messerchmitt KR200, 1963 – Tapio Honkanen, Pietarsaari

Hilpeyttä aiheuttava sammakko

Entisöin joskus 20 vuotta sitten samanlaisen ja siitä jäi kipinä pelastaa samanlainen, jolla kurvailla kylille jätskille ja se toteutui. Kun kaveri laittoi myyntiin, kaupat syntyivät välittömästi. Mese oli ollut rintamamiestalon kellarissa yli kymmenen vuotta varastoituna. Hauska peli, sillä ajellessa se herättää ihmisissä hilpeyttä ja tulevat mielellään ihmetteleen sammakkoa.

Mini 1000, 1981 – Christoffer Lönnqvist, Espoo

Hartaudella toteutettu isä-poika-projekti

Haettiin auton “aihio” Ahvenanmaalta 18-vuotislahjaksi kesällä 2016, ja heti kun saatiin ajettua kotiin talliin, purettiin isän kanssa kokonaan palasiksi ja täysi restomodi alkoi. Ajatus koko projektin aikana on ollut, että kaikki mikä laitetaan takasin kiinni, pitää olla joko korjattua ja läpikäytyä kokonaan tai uusittua.

Projekti sitten vähän eskaloitui ja liikenteeseen palasi kesällä 2020, melkein 4 vuotta siitä kun purettiin, mutta odotus oli kyllä sen arvoista. Paljon muistoja on jäänyt loistavasta isä-poika-projektista ja vielä enemmän työtunteja käytetty hiomaan Ministä juuri sellainen, minkä itse halusin joten en ole koskaan luopumassa tästä.

Lyhyesti mitä autolle tehty: ruosteet korjattu, maalattu uudella värityksellä (orkkiksena oli vaaleanvihreä), moottori ja vaihdelaatikko kokonaan läpikäyty, jousitus, ohjaus ja jarrut uusittu/läpikäyty, sisusta uusittu, sähköt läpikäyty ja muokattu, ikkunat uusittu yms. eli mikään ei ole jätetty läpikäymättä.

Opel Manta R6 400, 1976 – Krister Harju, Akaa

Radoillakin kurvaillut Manta on vihdoin valmis

Kirkas kesäpäivä vuonna kivi ja miekka kun tämän salamarauran ostin ja ainoastaan ja vain koska Manta oli muutoskatsastettu CIH kutoselle ja kori oltiin myös muutettu vastaamaan 400 mallia. Ensimmäiset vuodet autolla harrastettiin mottoriradoilla kuin jääradallakin muun kesäkurvailun ohessa. Auto toimi kuin kello ja myös kotitalliin palattiin aina omin voimin.

Aikoinaan remontoitu ja huollettu tekniikka piti pintansa kaikki nämä vuodet, mutta alustan nivelet, taka-akselin lukko, iskunvaimennus alkoivat kuitenkin osoittaa pehmenemisen merkkejä. No tuikki se öljyn merkkivalo Ahvenistolla viimeisenä vuotena sen viimeisen kerrankin.

Jo ostovaiheessa tiesin miten tulisin autoa muuttamaan omiin mieltymyksiini sopivaksi kunnioittaen Opel-maamoottoria ja osittain aikakauden henkeäkin kolmen kaasuttimen voimin. Näin viiden rakentamisvuoden jälkeen, kun Manta on vihdoinkin valmis niin voi sanoa ajettujen testisessioiden perusteella että kokonaisuudesta tuli juurikin niin radikaali kuin halusinkin.

Opel Rekord C 2D 1900 S, 1969 – Markku Vitikainen, Lahti

Sukuun palannut Helmi

Minun, auton nykyisen omistajan, pappa osti auton Saksasta 1969. Hänellä auto oli aina vuoteen 1989. Perikunta myi auton tutulle perheelle 12 vuoden ajaksi kesä-autoksi. Vuonna 2002 ostin auton takaisin sukuun itselleni. Olen nyt omistanut auton 20 vuoden ajan.

Auto on säilynyt hyvin originaalina maalausta lukuun ottamatta, myös lattiamatto vaihdettu. Autossa on 102 hv 1900 CIH moottori. Museorekisterissä vuodesta 2003. Omistaja kuuluu Opel 60′-70’s Clubiin. Pappani vaimon eli mummuni nimi oli “Helmi”, joten “Omistajien Helmet” – osastolle siis…

Volkswagen Grossraum, 1962 – Maija ja Sari, Riihimäki

Liikkuva kesämökki nimeltään Urmas

Tämä, 60-vuotias, Maijan ja Sarin vuonna 1962 valmistunut tehdaskorotteinen Volkswagen Grossraum tuli uutena Suomeen pesulan vaatteiden kuljetusautoksi. Vuodesta 2012 lähtien ”URMAS” on kuljettanut nykyiset omistajansa ikimuistettaviin seikkailuihin liikkuvana kesämökkinä.

Keväällä 2016 auto näki päivänvalon täysin uudistettuna. Sisätiloiltaan auto on yllättänyt monen monta silmäparia. Sisustus onkin täysin omistajiensa näköinen, oman käden jälki näkyy verhoiluissa ja kaiken kruunaa katossa välkehtivä kristallikruunu. Urmas ei ole vain auto, se on perheenjäsen ja elämäntapa.

Volkswagen Karmann Ghia TYP 34 Coupe 1500, 1965 – Sami Muhonen, Mikkeli

Autotallin perältä pelastettu harvinaisuus

Tämä harvinainen Typ 34 Karmann-Ghia on Suomi-auto ja ollut uutena Lahdessa Volkswagen-liikkeen johtajan omistuksessa ensimmäiset 2 vuotta, jonka jälkeen meni Kouvolaan toiselle omistajalle. Auto jäi pois liikenteestä vuonna 1981 ja jäi seisomaan maatilan autotalliin 35 vuodeksi.

Ostin auton vuonna 2016 ja olen auton kolmas omistaja. Satojen tuntien työn jälkeen auto palasi takaisin liikenteeseen vuonna 2017 ja rekisteröitiin museajoneuvoksi. Erityiseksi auton minulle tekee mallin harvinaisuus, alkuperäisyys, hieno Suomi-historia ja korin nätti muotoilu.

Volkswagen T1 Typ2, 1964 – Markku Aittokoski, Helsinki

Maailmaa kiertänyt symppis-Volkkari

Tämä “junis” on varsinainen maailmanmatkaaja! Auton ensimmäinen omistaja ajeli Los Angelesissa. Siellä autoon tehtiin 90-luvulla käyttökunnostus ja uusi ostaja löytyi Japanista. Japanista se palasi Eurooppaan, Hollantiin.

Vuonna 2017 kaupat tehtyäni koimme hauskan “road tripin” lasteni kanssa ja kiertokanki kalkattaen pääsimme kotosuomeen. Auto oli päässyt jo huonoon kuntoon, ja uusi, laajempi kunnostus sai alkaa. Amerikkalaiseen tyyliin ruostekorjauksiin oli käytetty lähinnä lasikuitua ja muita tököttejä. Paljon uutta peltiä, maalia, sisustaa, moottoria, jarrua ja monta kiiltävää osaa myöhemmin tämä symppis on taas edustuskelpoinen . Kiireetöntä menoa mahtavalla tunnelmalla!

Kaikkien Omistajien helmiä äänestäneiden kesken arvottiin viisi pääsylippua Classic Motorshowhun. Onnetar suosi seuraavia henkilöitä:
Merja J.
Jaana P.
Tarja R.
Ari S.
Heikki T.
Voittajiin on otettu yhteyttä henkilökohtaisesti.

Edellinen uutinenAutourheilun historiasta kiinnostuneille paljon nähtävää
Seuraava uutinenNäyttelyopas ja pohjakartta 2022 julkaistu