Maailmansotien välissä Packard nousi maailman johtavaksi loistoautomerkiksi. Todella vaikutusvaltaisen ihmisen tunnisti missä hyvänsä siitä, että tämä liikkui isolla Packardilla.
Suuren laman aikana 1930-luvulla Packardkin joutui alentumaan keskiluokan markkinoille kuusisylinterisillä malleillaan. Kauppa kävi, mutta samalla Packardin loistomallien sädekehä alkoi himmetä. Vuonna 1937 Packard myi ennätysmäärän autoja, mutta enemmän kuin yhdeksän kymmenestä niistä edusti malliston alareunaa.
Sodanjälkeisillä myyjän markkinoilla Packardilla meni aluksi hyvin, eikä epäonnistuminen olisikaan ollut helppoa. Niin pian kuin hullut päivät olivat ohitse, pitkään pinnan alla muhineet ongelmat nostivat päätään.
Packardilla luettiin maailmaa enimmäkseen oikein, mutta muutoksen vauhti pääsi yllättämään. Kansiventtiili-V8 ja automaattivaihteisto muodostuivat nopeasti ylimmän hintaluokan perusvaatimuksiksi, jotka alkoivat jo valua kansanmalleihinkin. Samaan aikaan kolme suurta valmistajaa GM, Chrysler ja erityisesti Ford lisäsivät vauhtia, ja aloittivat häikäilemättömän hintasodan. Siihen itsenäisten valmistajien oli vaikea vastata.
Packard onnistui kehittämään oman automaattivaihteiston ja myös V8 saatiin viimein valmiiksi vuodelle 1955. Siihen mennessä kulisseissa oli kuitenkin tapahtunut kauheita, kun hukkuvat olivat alkaneet takertua toisiinsa. Packard fuusioitui Studebakerin kanssa pelastuksen toivossa, mutta katosi neljä vuotta sen jälkeen jälkeäkään jättämättä. Studebaker sinnitteli epätoivoisilla järjestelyillä 60-luvun puoliväliin saakka.
Vuosi 1956 jäi oikeiden Packardien viimeiseksi; seuraavat kaksi vuotta ne olivat enää nolosti naamioituja Studebakereita. Mutta jos täytyy mennä, sen voi tehdä komeasti: vuoden 1956 huippumalli, harvinainen Caribbean Hardtop, on joka tuumaltaan oikea iso Packard.
Packard Caribbean Hardtop Coupé 1956 Juha Toivonen