Škoda nautti Suomessa suurta suosiota koko 1950-luvun ajan. Autokauppa oli voimakkaasti säänneltyä ja vain SEV-maiden – nk. itäblokin – alueella valmistettuja autoja sai maahan vapaasti.
Kaikki muuttui vuonna 1962, kun autokauppa vapautettiin ja länsiautoja alkoi saada mielin määrin. Škodan markkinaosuus suli varjoksi entisestään, minkä lisäksi melko hyvässä maineessa ollut takavetomallisto korvattiin vuodesta 1963 alkaen uudella takamoottorisella Škoda 1000 MB:llä.
Se oli kunnianhimoinen siirto, olihan takamoottorikonsepti 1000 MB:n suunnittelun aikaan 50-luvulla näyttänyt voittavalta konseptilta, joka kaiken lisäksi oli juuriltaan nimenomaan böömiläisen koulukunnan työn hedelmä. Valitettavasti vain toteutus ei itäblokissa aina vastannut suunnitelmia.
Kevytmieliset porvarilliset erikoismallit kestivät Tsekkoslovakiassa sosialismin paineen ihailtavasti. 60-luvun taitteessa Škoda Felicia saattoi olla Suomen yleisin oikea avoauto.
Politiikka ei muuttunut takamoottorikauteen siirtymisen myötä, vaan 1000 MB:stä laadittiin tuoreeltaan aito kaksiovinen hardtop, Škoda 1000 MBX. Niitä ei tiettävästi Suomeen eksynyt, mutta parempaa oli tulossa.
Vuonna 1970 Škoda esitteli takamoottorisesta perusmallistaan kauniin luiskaperäisen coupé-
muunnoksen, joka uuden nimeämispolitiikan ja moottorin iskutilavuuden hienoisen kasvun seurauksena sai mallinimen 110 R. Niitä tuotiin jo pieniä määriä Suomeenkin.
Suomalaisilta on saattanut läntisessä ylemmyydentunnossaan mennä ohi se, että ennen maailmansotaa Tsekkoslovakia oli ollut yksi Euroopan teollistuneimmista ja autoistuneimmista maista. Perintö kantoi läpi kommunismin raskaiden vuosien ja suunnittelijat pyrkivät vastuksista huolimatta pysymään ajan hermolla.
Škoda 110 R oli uljas yritys pysytellä mukana alan kansainvälisessä kehityksessä.
Škoda 110 R Coupé 1973 Kai Niemistö